Rikoksesta epäilty
Esitutkinnassa henkilöä kuulustellaan rikoksesta epäiltynä, kun on syytä epäillä henkilön syyllistyneen tekoon, eli kun on tiedossa jokin seikka, joka puhuu syyllisyyden puolesta.
Poliisi on velvollinen ilmoittamaan epäillylle ennen kuulustelua, mistä teosta häntä epäillään. Epäillylle on myös ennen kuulustelua tehtävä selkoa hänen oikeudestaan käyttää avustajaa esitutkinnassa sekä siitä, milloin hänelle voidaan määrätä julkinen puolustaja.
Rikoksesta epäiltyä kohdellaan esitutkinnassa syyttömänä. Esitutkinnassa selvitetään ja otetaan huomioon yhtä hyvin epäiltyä vastaan kuin hänen puolestaankin vaikuttavat seikat ja todisteet. Kenenkään oikeuksiin ei esitutkinnassa saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä. Ketään ei myöskään saa saattaa aiheettomasti epäluulon alaiseksi eikä kenellekään saa aiheuttaa tarpeettomasti vahinkoa tai haittaa.
Rikoksesta epäillyllä on oikeus saada tietoonsa, mitä esitutkinnassa on käynyt ilmi, niin pian kuin siitä ei voi aiheutua haittaa rikoksen selvittämiselle. Epäillyllä on oikeus vaatia kuulusteluja ja muita esitutkintatoimenpiteitä, jotka saattavat vaikuttaa asian selvittämiseen, jos niistä ei aiheudu kohtuuttomia kustannuksia.
Takaisin |
Tulostettava versio