Palaute > Poliisin toiminnasta kanteleminen
Poliisilaitokset ja yksiköt

Yhteystiedot ja www-sivut
Hae kunnan nimellä



Poliisin toiminnasta kanteleminen



Poliisin palveluista voi antaa palautetta suullisesti ja kirjallisesti. Kirjallista palautetta voi antaa myös www-sivujen kautta. Poliisi kerää myös itse palautetta toiminnastaan erilaisilla kyselyillä ja tutkimuksilla niin paikallisesti kuin valtakunnallisestikin. Joka toinen vuosi poliisin ylijohto teettää Poliisin turvallisuusbarometri –tutkimuksen, jonka tuloksia hyödynnetään toiminnan kehittämisessä.


Jos joku katsoo, että poliisimies tai poliisihallinnon muu virkamies on virkatoimessaan menetellyt virheellisesti tai laiminlyönyt virkatehtäviensä suorittamisen, hänen toimintansa voi saattaa tutkittavaksi tekemällä hallintokantelun.

Jos joku puolestaan epäilee, että poliisimies on syyllistynyt rikokseen, niin hänestä voi tehdä rikosilmoituksen. Poliisi on velvollinen kirjaamaan ilmoituksen ilmoittajan antamien tietojen perusteella. Ilmoitus välitetään viipymättä valtakunnansyyttäjänvirastoon mahdollisen esitutkinnan suorittamista varten ja tutkinnanjohtajan määräämiseksi. Poliisimiestä koskevassa rikosepäilyssä, vain syyttäjällä on toimivalta ratkaista, onko asiassa syytä epäillä rikosta ja toimitetaanko esitutkinta.





Takaisin | Tulostettava versio


Share