Liikenne > |
| |
|
|
LiikenneturvallisuusLiikenneturvallisuudesta vastaavat lukuisat eri tahot yhteistyössä. Poliisi keskittyy omassa työssään nopeusvalvontaan, päihteiden ja turvalaitteiden käytön valvontaan sekä riskikuljettajiin. Poliisin tehtävänä on puuttua myös muuhun liikennesääntöjen vastaiseen käyttäytymiseen. Poliisi käyttää toimintansa suuntaamisessa hyödykseen valtakunnallisia, alueellisia ja paikallisia onnettomuustietoja, liikennekäyttäytymisen seurantatietoja ja mahdollisuuksien mukaan alueen asukkaiden odotuksia. Poliisin liikenneturvallisuusstrategia perustuu valtioneuvoston periaatepäätökseen tieliikenteen turvallisuuden parantamisesta. Liikenneturvallisuustyötä tekevät sekä paikallispoliisi että liikkuva poliisi. Paikallispoliisi valvoo liikennettä pääasiassa taajamissa ja liikkuva poliisi ensisijaisesti pääteillä. Liikkuva poliisi huolehtii myös EY-säädöksiin perustuvasta erityisosaamista ja –kalustoa vaativasta raskaan liikenteen valvonnasta. Liikennerikkomuksista määrättävät rikesakot ja sakot pohjautuvat sisäasiainministeriön vahvistamaan käsikirjaan seuraamusten määräämisestä rangaistusmääräys- ja rikesakkomenettelyssä. Sakkolaskurilla voi laskea omien sakkojen suuruuden eräissä liikennerikkomustapauksissa. Takaisin | Tulostettava versio | |




