Asuntoihin pyrkijöitä ja rattijuopumuksia Kouvolassa

Julkaisuajankohta 3.12.2021 15.13
Uutinen

Poliisi varoittaa asiattomista asuntoon pyrkijöistä.

Poliisi tutkii tapausta, jossa kaksi henkilöä oli mennyt keskiviikkona 1.12. noin klo 17 luvatta sisään Anjalassa sijaitsevaan rivitalohuoneistoon. Asukas oli havahtunut toisesta tilasta kuuluvaan puheeseen ja tavannut tunkeutujat, jotka olivat tulleet sisään hänen huomaamattaan. Poliisi kehottaa valppauteen ja muistuttaa samalla, että tuntemattomia henkilöitä ei kannata päästää sisään asuntoon. Akuutissa tilanteessa asiasta kannattaa ilmoittaa hätäkeskukseen. Harkinnan mukaan ovia on hyvä pitää lukittuna myös silloin kun asukkaat ovat kotona.

Mahdollisista havainnoista voi ilmoittaa: vihjeet.kaakkois-suomi@poliisi.fi tai puh. 0295414559.

Viikon rattijuopumuksia 

Kuluvan viikon aikana Kouvolassa on kirjattu viisi rikosilmoitusta epäillystä rattijuopumuksesta. Poliisi epäilee yhtä kuljettajaa rattijuopumuksesta alkoholin vaikutuksen alaisena ja neljää kuljettajaa rattijuopumuksesta huumaavien aineiden alaisena. Kolmea kuljettajista epäillään rattijuopumuksen lisäksi myös kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Epäillyistä kaksi tavattiin Kuusankoskella ja loput Myllykoskella, Voikkaalla sekä Valkealassa.

Kaakkois-Suomen poliisilaitos Kouvola Rikokset ja tutkinta Uutinen