Etelä-Karjalassa liikennerikoksia ja varkaus

Julkaisuajankohta 3.5.2021 13.39
Uutinen

Viiden kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ja kahden kuljettajan epäillään vaarantaneen liikenteen viikonloppuna. Lappeenrannassa murtauduttiin työmaakonttiin ja anastettiin työkaluja 29.-30.4.21 välisenä aikana.

Poliisi tavoitti liikennevalvonnan yhteydessä viisi rattijuopumuksesta epäiltyä kuljettajaa Etelä-Karjalassa viikonloppuna. Yhden kuljettajan epäillään ajaneen alkoholin vaikutuksen alaisena ja syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen. Neljän kuljettajan epäillään ajaneen huumausaineen vaikutuksen alaisena. Näistä kuljettajista kolmella ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Kuljettajien epäillään syyllistyneen lisäksi kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta. Poliisi tavoitti kuljettajat Lappeenrannassa keskustassa jaKesämäen kaupunginosassa sekä Imatralla Mansikkalan, Rajapatsaan ja Vuoksenniskan kaupunginosissa.

Henkilöauton kuljettaja törmäsi autollaan toisen auton perään Lappeenrannassa valtatie 6:lla 30.4. Peräänajo tapahtui Korvenkylän kohdalla perjantaina päivällä. Kuljettajat eivät loukkaantuneet törmäyksessä. Poliisi tutkii asiaa liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Poliisi pysäytti huomattavaa ylinopeutta ajaneen henkilöauton kuljettajan Lappeenrannassa valtatie 6:lla Joutsenon kohdalla 1.5. yöllä. Kuljettaja ajoi 161 km/h tuntinopeudella 100 km/h nopeusrajoitusalueella. Kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja poliisi määräsi kuljettajan väliaikaiseen ajokieltoon. 

Työmaakonttimurto Korvenkylässä

Lappeenrannassa murtauduttiin kahteen työmaakonttiin ja anastettiin akkukäyttöisiä työkaluja Korvenkylässä 29.-30.4 välisenä aikana. Poliisi tutkii asiaa varkautena.

Poliisi pyytää silminnäkijähavaintoja, tai muuten asiasta tietäviä ilmoittamaan havaintonsa sähköpostilla vihjeet.kaakkois-suomi@poliisi.fi tai puhelimitse 0295414559.

Etelä-Karjala Kaakkois-Suomen poliisilaitos Liikenne Rikokset ja tutkinta Uutinen