Hämeen poliisilla tehtävämääräisesti hiljainen vuorokausi

Julkaisuajankohta 26.11.2021 8.59
Uutinen

Hämeen poliisilla oli vuorokaudessa alle 200 tehtävää. Riihimäellä rikottiin autojen ikkunoita ja ajeltiin varastettu perävaunu auton perässä. Hämeessä oli yön aikana useita koti-ja metelikeikkoja, joita poliisipartiot kävivät selvittelemässä

Kanta-Häme

Torstaina kello 8.00 – 9.00 välillä vahingoitettiin Riihimäellä Merkuriuksenkadulla useita henkilöautoja. Kolmesta autosta oli rikottu ikkunoita ja ainakin yhdestä autosta oli anastettu omaisuutta.

Kello 13.00 aikaan partio pysäytti Merkuriuksenkujalla Riihimäellä Henkilöauton, jonka perään oli kiinnitetty anastetuksi epäilty peräkärry. Peräkärry otettiin poliisin haltuun ja poliisi jatkaa asian selvittelyä.

 

Päijät-Häme

Hiukan ennen puolta yötä sai partio tehtäväksi mennä Lahdessa Proomukadulle, jossa ilmoittajan mukaan hänen miesystävänsä olisi kiivennyt asunnon parvekkeelle ja päässyt sitä kautta sisään asuntoon. Sisälle päästyään oli mies alkanut hajottamaan asunnossa paikkoja ja asunnon haltija oli piiloutunut vaatehuoneeseen. Partion päästyä sisään asuntoon, ei asuntoa hajottanut noin 35-vuotias mies totellut poliisin käskyjä ja hänet jouduttiin kohdistamaan lieviä voimakeinoja, jotta hänet saatiin hallintaan. Poliisi tutkii asiaa kotirauhan rikkomisena sekä vahingontekona.

Hämeen poliisilaitos Kanta-Häme Päijät-Häme Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta