Hämeessä juhlinta oli rauhallista

Julkaisuajankohta 5.6.2021 9.53
Uutinen

Hämeen poliisilla oli tehtävämäärällisesti normaali kesäviikonlopun vuorokausi. Partioilla oli tehtäviä vuorokauden aikana 321. Nuorisoa kokoontui jonkin verran heidän suosimille paikoille, mutta juhlinta oli maltillista. Poliisilaitoksen alueella jäi kiinni seitsemän rattijuoppoa, joista neljän epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja kolmen epäillään ajaneen huumausaineiden vaikutuksen alaisena.

HÄMEENLINNA
Hätäkeskus antoi partiolle perjantaina iltapäivällä tehtävän neljän auton ketjukolarista Hallituskadulla. Poliisipartio sai tapatumapaikalla selville, että Hallituskadulla ennen Saaristenkatua suojatien eteen oli pysähtynyt auto ja tämän taakse pysähtyi myös auto. Suojatien eteen pysähtyneen auton taakse ehti pysähtyä kaikkiaan kolme autoa, mutta letkassa neljäntenä ajanut parikymppinen nainen ei ollut huomannut autoletkan pysähtyneen. Hän törmäsi edellään pysähtyneenä olleen henkilöauton perään. Törmäyksen voimasta kaikki kolme pysähtyneenä ollutta autoa osuivat toisiinsa.
Kaikissa autoissa oli kuljettajien lisäksi matkustajia. Yksi matkustajista tarkastettiin tapahtumapaikalla ensihoidon toimesta, mutta kukaan ei loukkaantunut törmäyksessä. Kolme autoa vaurioitui törmäyksessä hinauskuntoon. Poliisin alustavien tutkimusten perusteella parikymppisen naisen epäillään syyllistyneen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.

Partio sai hätäkeskukselta puolenpäivän jälkeen tehtävän Tampereen valtatien ja Vihniöntien risteykseen. Ilmoituksen mukaan paikalla oli rekan ja henkilöauton kolari. Partio sai selville, että henkilöauton kuljettaja oli ajanut Tampereen valtatietä Tuulosen suuntaan ja hänellä oli tarkoitus kääntyä Vihniöntielle. Kuusikymppinen rekka-auton kuljettaja ei ollut havainnut edellä ajaneen kääntymistä vaan hän törmäsi kuljettamallaan yhdistelmällä henkilöauton perään. Henkilöauto suistui törmäyksen voimasta ojaan.
Kenelläkään kolarin osallisista ei havaittu merkittäviä vammoja, mutta henkilöauto vaurioitui pahoin törmäyksessä. Rekka-auton kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Hieman yli kolmekymppinen mies oli näpistelemässä kaupassa Hätilässä. Hän oli laittanut kaupan sisällä reppuunsa alkoholijuomia ja elintarvikkeita noin 20 euron arvosta ja yritti poistua kaupasta maksamatta tuotteita. Näpistelijä pysäytettiin kassalinjan jälkeen. Miehen hallusta löytyi turvallisuustarkastuksen yhteydessä kääntöveitsi. Tapahtuneesta kirjattiin rikosilmoitus näpistyksestä ja toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapidosta.

HATTULA
Keski-ikäisen miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta perjantai-iltana Parolantiellä. Ilmoituksen mukaan mies oli ajanut henkilöautolla pysäköintialueelle ja hän vaikutti hyvin päihtyneeltä. Partio tapasi kyseisen miehen ja hän puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Mies vietiin verikokeeseen verenalkoholipitoisuuden määrittämiseksi. 

JANAKKALA
Partio pysäytti perjantaina iltapäivällä keski-ikäisen naisen kuljettaman henkilöauton tarkastusta varten Turengissa. Kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Hänet vietiin tarkkuusalkometrikokeeseen, jonka tulos oli 0,82 mg/l. Nainen määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon epäiltynä törkeästä rattijuopumuksesta.

JOKIOINEN
Partiota vastaan tuli henkilöauto perjantai-iltana Humppilantiellä. Poliisipartio tunnisti sen kuljettajaksi nelikymppisen ajo-oikeudettoman naisen. Hän puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta huumepikatesti oli positiivinen. Nainen on syyllistynyt kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta yhden kerran aikaisemmin vuoden sisällä.
Autoon määrättiin tehtäväksi paikanetsintä, jonka yhteydessä autosta löytyi vähäinen määrä huumausaineita. Poliisi tutkii asiaa rattijuopumuksena, kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta ja kahtena huumausaineen käyttörikoksena.

LAHTI
Parikymppinen ajo-oikeudeton mies tavattiin kuljettamassa henkilöautoa perjantaina iltapäivällä Lahden keskustassa. Hänelle tehty huumepikatesti oli positiivinen. Mies on syyllistynyt vuoden aikana kuusi kertaa aiemmin kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.
Kuljettaja käytettiin verikokeessa, jonka jälkeen hänet kuulusteltiin epäiltynä rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja huumausaineen käyttörikokseen.

Partio tapasi toisen tehtävän yhteydessä Lahden keskustassa perjantaina iltapäivällä parikymppisen miehen, jonka hallusta löytyi turvallisuustarkastuksen yhteydessä vähäinen määrä huumausaineita ja kaasusumutin, johon hänellä ei ollut hallussapitolupaa.
Miehen asuntoon määrättiin tehtäväksi yleinen kotietsintä, jonka yhteydessä asunnosta löytyi huumausaineita käyttörikoksen verran. Tapahtumaa tutkitaan huumausaineen käyttörikoksena ja lievänä ampuma-aserikoksena.

Viisikymppisen ajo-oikeudettoman miehen epäillään kuljettaneen henkilöautoa alkoholin ja huumausaineiden vaikutuksen alaisena myöhään perjantai-iltana Lahden Sopenkorvessa. Mies puhalsi seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän tuloksen ja hänelle tehty huumepikatesti oli positiivinen. Tapahtuneesta kirjattiin rikosilmoitus rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

HOLLOLA
Hätäkeskus ilmoitti perjantaina iltapäivällä, että päihtynyt mies oli ajanut henkilöautolla Soramäessä kerrostalon pihaan ja hän oli mennyt hoippuen rappukäytävään. Partio tavoitti kyseisen miehen rappukäytävästä ja otti hänet kiinni. Hän puhalsi seulonta alkometriin hieman yli kahden promillen tuloksen. Mies käytettiin verikokeessa verenalkoholipitoisuuden määrittämiseksi.
Mies otettiin kiinni epäiltynä törkeään rattijuopumukseen. Säilöön laitettaessa hän teki voimakasta vastarintaa haraamalla käsin ja jaloin kuljettamista vastaan, yrittäen estää säilytystilaan laittamista. Haraamisen osalta hänen epäillään syyllistyneen virkamiehen vastustamiseen.

Partiot saivat hätäkeskukselta tehtävän hieman puolenyön jälkeen soramontulle Sairakkalaan. Ilmoituksen mukaan alueelle oli ajanut pakettiauto. Partiot tapasivat ilmoitetun auton soramontulta ja auton kuljettajan paikalta nukkuvan miehen. Mies oli selvästi päihtynyt, mutta hän ei suostunut puhaltamaan seulonta-alkometriin. Hänen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen, johon epäiltynä hänet otettiin kiinni. Mies käytettiin verikokeessa.

ORIMATTILA
Partio ajoi perjantai-iltana Lahdentietä Lahden suuntaan, kun sitä vastaan tuli henkilöauto huomattavalla ylinopeudella. Partio mittasi tutkalla auton nopeudeksi 137 km/h, nopeusrajoituksen ollessa 80 km/h. Autoa kuljettanut parikymppinen mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon epäiltynä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

PADASJOKI
Partiot suorittivat vesiliikennevalvontaa perjantai-iltana Päijänteellä Kelvenneen kohdalla, kun tarkkailupisteeseen ajoi moottorivene. Venettä kipparoi 90-luvulla syntynyt mies. Hän puhalsi seulonta-alkometriin vesiliikennejuopumuksen ylittävän tuloksen. Hänestä otettiin verikoe asian varmistamiseksi. Mies kuulusteltiin epäiltynä vesiliikennejuopumukseen.

Poliisipartiot suorittivat myös kadonneiden henkilöiden etsintää perjantai-illan ja alkuyön aikana. Toisen kadonneen löysi poliisikoirapartio ja toinen paikannettiin dronen avulla.
 

Hollola Hämeen poliisilaitos Hämeenlinna Janakkala Jokioinen Kanta-Häme Lahti Liikenne Orimattila Padasjoki Poliisin ennalta estävä toiminta Päijät-Häme Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta