Hollolassa anastettua autoa kuljettaneen miehen hallusta löytyi huumeita, lääkkeitä ja aseita.

10.4.2021 8.16
Uutinen

Kanta-Hämeen puolella yövuoro sujui rauhallisemmissa merkeissä kuin Päijät-Hämeen puolella. Kanta-Hämeen poliisin säilytystiloihin ei päätynyt yhtään henkilöä. Päijät-Hämeessä poliisia työllistivät useat metelitehtävät ja kotihälytykset.

Lahti

Parikymppinen nainen oli ollut asioimassa S-Market Mascotissa hieman ennen puolta päivää. Myyjä oli nähnyt naisen laittavan kaksi patonkia takkinsa sisälle. Nainen oli kävellyt itsepalvelukassojen läpi kaupan energiajuomatölkki kädessään ja poistunut maksamatta. Kaupan myyjä havaitsi naisen antavan kaupan pihalla kääntöveitsen pihalla olleelle toiselle naiselle. Myymälässä ollut nainen lähti myyjää karkuun ja kun myyjä otti hänet kiinni, niin nainen alkoi rimpuilemaan ja repimään vastaan. Myyjä toi rimpuilevan naisen takaisin kauppaan odottamaan poliisia. Poliisi kirjasi asiasta rikosilmoituksen näpistyksestä ja toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapidosta. Nainen otettiin kiinni poliisilain perusteella. Naisella oli myös voimassa oleva etsintäkuulutus.

Hollola

Poliisipartio sai ilmoituksen mahdollisesta päihtyneestä kuljettajasta Männistönrinteellä Lahdessa. Ilmeni myös, että kyseinen auto on ilmoitettu anastetuksi. Poliisipartio tavoitti auton 12-tiellä vähän ennen Sairakkalaa. Autoa kuljetti kolmekymppinen mies, joka puhalsi poliisin seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta kieltäytyi huumepikatestistä. Auton kuljettajan hallusta löytyi turvallisuustarkastuksessa epäiltyä huumausainetta ja erilaisia huumaavia lääkkeitä. Auton takapenkiltä löytyi paikanetsinnässä deaktivoitu katkaistu haulikko ja deaktivoitu konepistooli. Auton kuljettaja sekä kyydissä ollut kolmekymppinen nainen otettiin kiinni epäiltynä ampuma-aserikoksesta. Autoa kuljettanutta miestä epäillään myös huumausainerikoksesta ja rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Auto oli anastettu toisen poliisilaitoksen alueelta ja miestä epäillään rikoksesta myös tähän liittyen.

Hämeen poliisilaitos Kanta-Häme Päijät-Häme Uutinen
Hämeen poliisilaitos
huumausainerikokset
liikenne
myymälävarkaus
varallisuusrikokset