Imatralla liikenneturvallisuutta vaarantanut kuljettaja tavoitettiin takaa-ajon jälkeen

Julkaisuajankohta 12.9.2022 12.57
Uutinen

Henkilöauton kuljettajan epäillään syyllistyneen lauantai-iltana Imatralla muun muassa törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Kuljettaja pakeni poliisia huomattavaa ylinopeutta käyttäen. Poliisi tavoitti kuljettajan takaa-ajon jälkeen.

Epäiltyjä liikennerikoksia viikonloppuna

Perjantaina henkilöauton kuljettajan nopeudeksi mitattiin Imatralla valtatie 6:lla 167 km/h. Kuljettaja määärättiin poliisin toimesta väliaikaiseen ajokieltoon.

Lauantaina poliisi havaitsi Imatralla liikennevalvonnan yhteydessä henkilöauton ajavan huomattavaa ylinopeutta. Kuljettaja ei noudattanut poliisin antamaa pysähtymiskäskyä vaan ryhtyi pakenemaan poliisia huomattavalla ylionopeudella. Kuljettaja tavoitettiin takaa-ajon jälkeen. Kuljettajan epäillään ajaneen päihteiden vaikutuksen alaisena, eikä kuljettajalla ollut voimassaolevaa ajo-oikeutta. Tapauksessa vältyttiin henkilövahingoilta. 

Lisäksi poliisi tavoitti Lappeenrannassa viikonloppun aikana kaksi henkilöauton kuljettajaa, joiden epäillään ajaneen päihteiden vaikutuksen alaisena. Kuljettajista toinen tavoitettiin Lappeenrannan keskustan alueella ja toinen Mattilan kaupunginosassa. Kuljettajat määrättiin poliisin toimesta väliaikaiseen ajokieltoon.