Hyppää sisältöön

Itä-Uudenmaan poliisilla kaksi erityisen vaativaa hengenpelastustehtävää

Julkaisuajankohta 11.4.2018 9.40
Tyyppi:Uutinen

Itä-Uudenmaan poliisilla on ollut parin viime viikon aikana kaksi erittäin vaativaa pelastustehtävää.

- Poliisipartioiden ammattitaitoisen, ripeän, rohkean ja periksi antamattoman toiminnan ansioista pelastettiin kahden ihmisen henki, kertoo Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen ylikomisario Maarit Pikkarainen.

Kokemus ja ammattitaito ohitti paikannustekniikan

Sunnuntaina 1.4. poliisi sai ilmoituksen, että Nurmijärvellä oli itsetuhoinen nainen lähtenyt metsään koiransa kanssa ja parin tunnin kuluttua koira oli palannut pihamaalle yksin ilman naista.
Paikalle ensipartion lisäksi saapunut Itä-Uudenmaan poliisin koirapoliisipartio alkoi etsiä naista maastosta siten, että koiranohjaaja lähti sattumavaraisesti kävelemään maastossa vastatuuleen kokeneen 8-vuotiaan poliisikoira, saksanpaimenkoira Zarin (Zar Mersak) kanssa. Toinen partiossa mukana ollut konstaapeli ajoi autolla läheisellä tiellä ja etsi samalla mahdollisia kengänjälkiä tienpenkalta. Maastosta ei löytynyt silmin havaittavia jälkiä kadonneesta eikä poliiseilla ei ollut myöskään tarkkaa tietoa, mihin suuntaan nainen oli talosta lähtenyt.

Ilman hyvää syytä ei tällaista etsintätapaa kuitenkaan valittu. Itä-Uudenmaan poliisin kokenut koiranohjaaja oli aiemmin naisen kotipihalla kuullut perheen oman, naisen kanssa metsälenkillä olleen saksanpaimenkoiran käyttäytymisestä ja eleistä. Koiran eleistä ja oleskelupaikasta pihamaalla päätettiin rohkeasti ottaa suunta, josta naista lähdettiin etsimään, vaikka naisen kännykän paikannus osoitti täysin päinvastaiseen suuntaan.

Kadonnut paikannettiin viime hetkillä

Kun koiranohjaaja ja poliisikoira Zar olivat edenneet tieltä noin 600 m maastoon, Zar oli nostanut kuonoaan ja saanut ilmavainun kadonneesta (myöhemmin selvisi, että tässä vaiheessa etäisyys naiseen oli enää noin 100 m). Nainen löytyi tajuttomana kallion päältä painanteesta. Koska nainen oli erittäin huonossa kunnossa ja maasto oli vaikeakulkuista, poliisipartio päätti tehdä hätäevakuoinnin lähimmälle tielle. Potilas kiedottiin evakuointilakanaan ja sen avulla hänet saatiin helposti ja turvallisesti siirrettyä lähimmälle tielle. Tässä vaiheessa naisen sydän löi enää noin 7krt/min. Paikalle saapunut ambulanssi lähti siirtämään potilasta kiireellisenä Hyvinkään sairaalaan.

Evakuointilakanasta iso apu operaatiossa

Tehtävän jälkeen koirapartio kiitteli käytössään ollutta evakuointilakanaa, sillä sen avulla oli helppo siirtää potilas lumihankea pitkin rivakasti tielle. Samalla potilas saatiin eristettyä avaruuslakanan sisään irti kylmästä maasta. Itä-Uudenmaan poliisilaitos hankki evakuointilakanat koirapartioiden käytössä oleviin poliisiautoihin n. 1,5 vuotta sitten. Evakuointilakanaa käytettiin myös vuonna 2016 Loviisassa, kun sen avulla pelastettiin maastosta vaikeasti haavoittunut poliisikoira Börje.

Vanhempi konstaapeli pelasti naisen uimalla hyiseen jokeen

Toinen hengenpelastustehtävä tapahtui 7.4. kun Itä-Uudenmaan poliisi sai ilmoituksen, että itsetuhoinen nainen oli poistunut Peijaksen sairaalasta. Hätäkeskuksen paikannusten avulla poliisipartio löysi naisen Peijaksen sairaalan lähellä olevasta joesta. Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen konstaapeli riisui varustevyönsä ja hyppäsi veteen. Hän sai tartuttua veden alla olevaan naiseen ja vedettyä hänet pinnalle. Joen virtaus oli melko kova ja vettä oli lähes kaulaan asti. Konstaapeli sai apua partiokaverinsa lisäksi muilta paikalle ehtineiltä partioilta, yhteistyössä nainen saatiin rantaan ja vietyä Peijakseen saamaan hoitoa.

- Poliisi toimii tehtävällä aina partiona. Näissä molemmissa tehtävissä kummankin partion jäsenen rooli oli merkittävä ja yhteistyö pelastustehtävässä oli saumatonta, kiittelee ylikomisario Maarit Pikkarainen.

Itä-Uudenmaan poliisilaitos Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen