Juhannus oli tehtävämäärältään normaalia kesäviikonloppua vilkkaampi

Julkaisuajankohta 28.6.2022 15.48
Uutinen

Perjantaista sunnuntaihin poliisilla oli Sisä-Suomessa 1479 hälytystehtävää. Tehtävämäärä vastaa kahden edellisen vuoden juhannuksen poliisitoimintaa.

Tehtävistä 942 sijoittui Pirkanmaalle ja 537 Keski-Suomeen. Suurin osa liittyi liikenteeseen tai yksilön suojaan eli esimerkiksi häiriökäyttäytymiseen ja kotihälytyksiin. Pahoinpitelyitä kirjattiin 68, joista kahdeksan oli törkeitä pahoinpitelyitä. Iso yleisötapahtuma Himoksella näkyi Jämsän tehtävämäärissä, mutta hälytystehtäviä aiheutui hieman viime vuotta vähemmän. Koko Jämsän alueella oli 137 hälytystehtävää, joista suurin osa liittyi yksilön suojaan, liikenteeseen sekä hengen ja terveyden suojaamiseen. Määrä on yli kaksinkertainen verrattuna tavalliseen kesäviikonloppuun alueella. Pahoinpitelyistä viisi kirjattiin Jämsän alueella.

Liikenteessä juhannusviikonlopun aikana rekisteröitiin 47 rattijuopumusta, 24 Pirkanmaalla ja 23 Keski-Suomessa. Näistä 18 oli törkeitä rattijuopumuksia. Vesiliikennejuopumuksia joukkoon osui kaksi. Jämsän alueen osuus päihtyneenä ajavista kuljettajista oli 13, joista kaksi puhalsi yli törkeän rattijuopumuksen rajan.

Juhannus oli kokonaisuutena tähänastisia kesäviikonloppuja vilkkaampi. Kahtena juhannusta edeltävänä viikonloppuna Sisä-Suomen poliisilla on ollut molempina noin 1200 tehtävää.
 

Sisä-Suomen poliisilaitos Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta