Kahden henkilön epäillään syyllistyneen vesiliikennejuopumuksiin Päijät-Hämeessä.

Julkaisuajankohta 19.6.2021 8.40
Uutinen

Poliisilla oli runsaasti tehtäviä kuten lämpimästä säästä ja viikonlopusta voi olettaakin. Päijät-Hämeen puolella vuorokauden aikana on ollut 187 poliisin tehtävävää ja Kanta-Hämeessä 143. Yön aikana Päijät-Hämeen puolella päihtyneiden säilöön tuli yhdeksän henkilöä ja Kanta-Hämeen puolella kuusi.

Lahti

Hätäkeskus ilmoitti kovaa vauhtia ajavasta ja seilaavasta autosta Hämeenlinnantiellä perjantaina klo 23 aikaan. Poliisipartio tavoitti auton Vapaudenkadulla. Auton kuljettajaksi ilmeni 80-luvulla syntynyt mies, joka puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 0,74mg/l ja huumepikatesti näytti positiivista. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Mies otettiin kiinni rikoksesta epäiltynä.

Heinola

90-luvulla syntynyt mies ajoi moottoripyörällä 5-tiellä Lusin suoralla 182km/h kun nopeusrajoitus oli 100km/h. Poliisi määräsi miehen väliaikaiseen ajokieltoon. Miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta

Asikkala

Hämeen poliisi suoritti vesiliikennevalvontaa Asikkalassa Päijänteellä. Perjantaina iltapäivällä vesijetillä partiossa ollut poliisi pysäytti 50-luvulla syntyneen miehen kuljettaman veneen. Mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 0,48 mg/l. Miestä epäillään vesiliikennejuopumuksesta.

Padasjoki

Hämeen poliisin venepartio pysäytti moottoriveneen Hietasaaren edustalla. Venettä kuljetti 70-luvulla syntynyt mies, joka puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 0,50mg/l. Miestä epäillään vesiliikennejuopumuksesta.

Forssa

Hätäkeskus antoi poliisille tehtävän peltikolariin liittyen Linikkalankadulla talon parkkipaikalla perjantaina illalla. Partiolle selvisi, että 50-luvulla syntynyt auton kuljettaja oli törmännyt autollaan pysäköidyn auton kylkeen. Mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 1,75 promillea. Mieheltä otettiin verikoe ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.

Forssa

Poliisipartio kiinnitti huomion autoon Tampereentiellä neljän aikaan yöllä ja lähti auton perään. Partio ajoi siviilimallisella autolla auton taakse ja tarkoitus oli pysäyttää se. Ennen pysäytysvalojen kytkemistä auto kuitenkin kiihdytti yhtäkkiä nopeutta voimakkaasti. Autolle mitattiin 40km/h alueella nopeudeksi 91 km/h. Partio pysäytti auton ja sitä kuljettanut 90-luvulla syntynyt mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Tarkkuusalkometrikokeessa puhallustulos jäi kuitenkin alle rangaistavuuden. Miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, sillä mies oli ajokiellossa.

Jokioinen

Poliisipartio ajoi siviilimallisella poliisiautolla yhden aikaan yöllä Jänhijoentiellä, kun partion ohitti suurella nopeudella henkilöauto. Partio mittasi autolle nopeudeksi 134km/h kun nopeusrajoitus oli 80km/h. Poliisi pysäytti auton ja sen kuljettajana toiminut 2000-luvulla syntynyt mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Hämeen poliisilaitos Kanta-Häme Päijät-Häme Uutinen