- Poliisi
- fi
- Uutishuone
- Uutinen
Kesän lieveilmiöitä- 11 rattijuoppoa tavoitettiin Hämeessä
Hämeen poliisin lauantai - sunnuntaivuorokausi on ollut kesäisen vilkas. Tehtävämäärä koko vuorokauden ajalta oli noin 350. Rattijuoppoja tavoitettiin 11, samoin pahoinpitelyistä kirjattiin useita rikosilmoituksia.
LAHTI: Lauantai-iltana Kärpäsen kaupunginosassa kaksi noin 40-vuotiasta miestä selvitteli välejään nyrkein. Toisen miehen silmälasit hajosivat, mutta fyysiset vammat jäivät vähäisiksi. Vanhat hoitamattomat velat oli syynä miesten erimielisyyteen. Asiasta kirjattiin rikosilmoitus pahoinpitelystä.
LAHTI (Nastola): Poliisipartio pysäytti Kouvolantiellä lauantai-iltana henkilöauton, jota kuljetti noin 30-vuotias nainen. Tämä puhalsi 1,5 o/oo poliisin seulonta-alkometriin ja lisäksi huumepikatesti osoitti positiivista tulosta kannabikselle. Nainen käytettiin verikokeessa, jonka jälkeen hänet vapautettiin. Naisen ajokortti jäi poliisin haltuun. Tapahtumaa tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena ja huumausaineen käyttörikoksena.
LAHTI: Myöhään lauantai-iltaa pahoinpideltiin noin 20-vuotias mies Lahden keskustassa. Poliisipartio otti tekoon epäiltynä kiinni lähistöltä noin 25-vuotiaan miehen, joka alustavassa puhuttelussa kertoi lyöneensä uhria. Uhri sai ruhjevammoja kasvojen alueelle. Sairaankuljetus toimitti vammoja saaneen miehen Päijät-Hämeen keskussairaalaan ja poliisipartio vei epäillyn tekijän Lahden pääpoliisiasemalle. Asiaa tutkitaan pahoinpitelynä.
HOLLOLA: Lauantaina ennen puoltayötä suistui henkilöauto Tiilikankaalla ulos tieltä jyräten mennessään kaksi liikennemerkkiä nurin. Tämän jälkeen auto oli kulkeutunut vastakkaisen kaistan yli nurmialueelle ja edelleen omakotitalon piha-aidan ja pensaiden läpi talon pihaan pysähtyen muutaman metrin päähän talon seinästä. Poliisipartio tavoitti tuntomerkkeihin sopivan päihtyneen mieskaksikon auton läheltä. Hieman yli 50-vuotiaat miehet puhalsivat molemmat yli törkeän rattijuopumusrajan. Molemmat miehet kiinniotettiin Lahden pääpoliisiasemalle epäiltyinä törkeään rattijuopumukseen, törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta. Hinausauto hinasi pahoin vaurioituneen henkilöauton pois omakotitalon pihasta. Autosta poistettiin rekisterikilvet vaurioiden takia.
HEINOLA: Sunnuntaina aamuyöstä pahoinpideltiin noin 60-vuotias nainen keskustassa sijaitsevassa ravintolassa. Nainen kertoi pahoinpitelijän olleen noin 30-vuotiaan miehen. Naisen kasvot olivat turvoksissa pahoinpitelyn seurauksena. Sairaankuljetus toimitti uhrin sairaalaan. Tekijä oli poistunut ennen poliisin tuloa eikä häntä etsinnöistä huolimatta tavattu. Asiasta kirjattiin rikosilmoitus pahoinpitelystä.
HÄMEENLINNA: Lauantai-ilta Kaurialan kaupunginosassa poliisipartio mittasi kahdelle moottoripyörälle nopeudeksi 92 km/tunnissa 30 km:n nopeusrajoitualueella. 17- ja 18-vuotiaita kuljettajia epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Molempien nuorten miesten ajokortit otettiin poliisin haltuun.
HÄMEENLINNA: Poliisipartio pysäytti Katuman alueella myöhään lauantai-iltana henkilöauton, jota kuljetti noin 30-vuotias mies. Puhalluskoe näytti 0,66 o/oo:n lukemaa kuljettajalle. Miehen hallusta löytyi myös luvaton kaasusumutin. Ajo-oikeuden mies oli menettänyt jo aikaa sitten. Tarkkuusalkometrikokeen jälkeen epäilty vapautettiin.
HÄMEENLINNA: Sunnuntaina aamuyöllä poliisipartio pysäytti keskustassa henkilöauton, jota kuljetti noin 30-vuotias mies. Miehen tarkkusalkometripuhallus osoitti 0.46 mg/ l:n humalatilaa. Ajo-oikeuttakaan ei kuljettajalta löytynyt. Auton katsasastuskaan ei vastannut määräyksiä, sillä viimeiset kolme katsastusta olivat jääneet väliin, viimeinen katsastus leima köytyi vuodelta 2012. Ajoneuvovero oli niinikään jäänyt suorittamatta. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, ajoneuvorikkomuksesta ja ajoneuvoverorikkomuksesta.
FORSSA: Sunnuntain puolenyön jälkeen keskustassa sijaitsevassa ravintolassa kaksi noin 30-vuotiasta miestä haastoivat riitaa käyden käsiksi muihin asiakkaisiin. Järjestyksenvalvojien puuttuessa miesten touhuun nämä yrittivät käydä myös järjestyksenvalvojien päälle. Järjestyksenvalvojat raudoittivat miehet, jonka jälkeen poliisipartio kävi noutamassa häiriköt suojiinsa. Molempia miehiä epäillään järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta.