Lappeenrannan ja Imatran poliisin Joulua työllisti omaisuus- ja liikennerikokset

Julkaisuajankohta 26.12.2021 13.29
Uutinen

Jouluaattona päivällä Ruokolahden Rasilassa tapahtui kolmen henkilöauton kolari jossa osallisina olleista seitsemästä henkilöstä yksi loukkaantui. Poliisi ei tiedota loukkaantumisen asteesta tarkemmin

Onnettomuuden aiheutti peräänajo jonka seurauksena peräänajon aiheuttanut ajoneuvo siirtyi vastaantulevalle kaistalle ja tähän törmäsi vastakkaisesta suunnasta tullut henkilöauto. Peräänajoon syyllistyneen ajoneuvon kuljettaja kertoi alustavassa puhuttelussa havainneensa edessään olleen ajoneuvon kääntyvän ja yrittäneen jarruttaa mutta ajoneuvo oli liukunut kääntyvän ajoneuvon perään. 
Osallisina olleisiin henkilöautoihin tuli vaurioita. Alkoholilla ei ole osuutta tapahtuneeseen. Perään ajaneen ajoneuvon kuljettajan epäillään syyllistyneen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.

Joulupäivän iltapäivällä Imatralla VT 6:lla henkilöauton kuljettaja menetti ajoneuvon hallinnan suistuen tieltä. Kuljettajalle suoritetun puhalluskokeen perusteella hänen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Ajoneuvossa olleet kuljettaja ja matkustaja eivät loukkaantuneet.

Joulukuun puolivälissä aamuyöllä on murtauduttu Lappeenrannan rautatieaseman ratapihalla olleeseen junaan.
Junasta oli anastettu alustavan ilmoituksen mukaan alkoholia ja rikottu useita ikkunoita, ravintolavaunussa tuhottu irtainta ja kiinteää omaisuutta. Paikalta on nähty poistuvan kaksi miestä.

Joulupäivänä aamuyöllä iäkkään henkilön nukkuessa hänen kerrostaloasuntoon tunkeuduttaessa oli  anastettu kannettava tietokoneja matkapuhelin. Asianomistajan kertoman mukaan tunkeutuja oli ollut kookas, pukeutunut tummiin vaatteisiin ja hänellä oli kasvojen edessä kaulaliina.

Poliisi tutkii kumpaakin omaisuusrikosta varkausrikoksina ja pyytää silminnäkijähavaintoja, tai muuten asiasta tietäviä ilmoittamaan havaintonsa sähköpostilla vihjeet.kaakkois-suomi@poliisi.fi tai puhelimitse 0295414559. 

Tapaninpäivänä aamuyöllä Luumäellä asianomistaja havaitsi kahden miehen tunkeutuneen hänen teollisuushalliin ja ilmoitti asiasta poliisille.
Poliisi otti tapahtumapaikalta kiinni kaksi miestä jotka tuotiin Lappeenrannan poliisiasemalle epäiltyinä varkauden yritykseen.

Etelä-Karjala Imatra Kaakkois-Suomen poliisilaitos Lappeenranta Luumäki Rikokset ja tutkinta Ruokolahti Uutinen