Liikennejuttuja Hämeessä

Julkaisuajankohta 4.12.2021 9.08
Uutinen

Useampia ulosajoja Hämeessä vuorokauden aikana. Vakavilta henkilövahingoilta vältyttiin.

Hämeen poliisia työllisti kuluneen vuorokauden aikana useampi liikennepainotteinen juttu. Lisäksi poliisi kirjasi useamman pahoinpitelyä koskevan rikosilmoituksen. Pääasiassa pahoinpitelyt tapahtuivat yksityisessä asunnossa. Vakavilta vammoilta vältyttiin pahoinpitelyissä kuin liikenneonnettomuuksissa. 

HAUSJÄRVI:
Naishenkilön epäillään syyllistyneen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen Hausjärvellä Riihimäentien ja Rahikantien risteyksessä 3.12.2021 iltapäivällä. Kuljettaja törmäsi risteykseen pysähtyneen henkilöauton perään sillä seurauksella, että kyseinen auto osui taas edelle olevan henkilöauton perään. Kaikki kolme ajoneuvoa kärsivät vaurioita. Ei henkilövahinkoja.
RIIHIMÄKI:
Mieshenkilön epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen Riihimäellä Tavara-aukiolla 4.12.2021 yöllä. Kuljettaja puhalsi poliisin tarkkuusalkometriin 0,85 mg/l.
LAHTI:
Mieshenkilön epäillään syyllistyneen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen Lahdessa tiellä nro 12 uudella ohitiellä Uudenmaankadun sillan kohdalla 3.12.2021 yöllä. Kuljettaja suistui kulkusuunnassaan tien vasemmalle puolelle kaiteeseen. Ajoneuvo ja kaide kärsi vaurioita. Ei henkilövahinkoja. Kuljettaja kertoi väistäneensä ajoradalle tullutta kissaa, minkä seurauksena oli menettänyt ajoneuvon hallinnan. 
HÄMEENLINNA:
Mieshenkilön epäillään syyllistyneen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta Hämeenlinnassa Harvialantiellä 4.12.2021 yöllä. Kuljettaja oli menettänyt ajoneuvon hallinnan suistuen läpi liikenneympyrän osuen kaiteeseen.  Ei henkilövahinkoja. Ajoneuvo ja kaide kärsi vaurioita. Kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Tapahtumapaikka Harvialantien ja Tuuloksentien risteyksen liikenneympyrä.
 

Hämeen poliisilaitos Kanta-Häme Päijät-Häme Uutinen