- Poliisi
- fi
- Uutishuone
- Uutinen
Liikenneonnettomuuksia ja rattijuopumuksia Lapissa
Liikennetehtävät työllistivät poliisia ympäri Lappia.
Sodankylässä tapahtui vakava liikenneonnettomuus eilen 14.8. illalla. Lapin poliisilaitos on julkaissut tapahtuneesta ensimmäisen uutisen 14.8.2026 23.17 (https://poliisi.fi/-/viisi-henkiloa-loukkaantui-liikenneonnettomuudessa-sodankylassa). Kaikki autossa olleet henkilöt olivat 15-17 -vuotiaita sodankyläläisiä poikia. Kuljettajaksi epäillään 17-vuotiasta poikaa, jolla on henkilöauton kuljettamiseen vaadittava ajo-oikeus. Kuljettaja on yksi vakavasti loukkaantuneista. Poliisi jatkaa asian tutkintaa mm. sen osalta, onko kuljettaja ollut päihtynyt. Poliisi ei toistaiseksi tiedota asiasta enempää.
Posiolla perjantai-iltapäivällä liikennevalvonnan yhteydessä poliisipartio pysäytti katsastamattoman henkilöauton, jonka kuljettaja puhalsi alkometriin rattijuopumuksen ylittävän tuloksen.
Muutamaa tuntia myöhemmin Posion keskustasta tuli hätäkeskukseen ilmoitus henkilöautosta, jonka kuljettaja on mahdollisesti päihtynyt. Poliisipartio tapasi kyseisen henkilöauton. Kuljettajalle tehdyn puhalluskokeen perusteella häntä epäillään rattijuopumuksesta.
Rovaniemellä alkuyöstä hätäkeskukseen tuli ilmoitus kilvettömällä moottoripyörällä kaatuneesta miehestä. Poliisipartio tapasi tekopaikan läheisyydestä epäillyn kuljettajan, jota epäillään muun muassa törkeästä rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Kuljettaja selvisi lievillä vammoilla.
Poliisipartio pysäytti eilen iltapäivällä auton Keminmaassa Torniontiellä tarkistaakseen henkiöautonkuljettajan ajokunnon. Kuljettaja ollut mies puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta huumepikatesti näytti positiivista amfetamiinille. Mies vietiin Länsi-pohjan sairaalaan verikokeeseen ja sen jälkeen Kemin poliisivankilaan kiinniotetuksi kuulusteluja varten.
Torniossa Jääkärinkatu 16 B-portaassa sumutettiin jotain kaasua miehen kasvoihin eilen illalla kello 21.50 aikaan. Kasvot reagoivat aineeseen voimakkaasti. Epäilty tekijä oli kolmen n. 30-vuotiaan miehen porukassa, jotka poistuivat sumuttamisen jälkeen paikalta.