Liikennetehtävät työllistivät poliisia Salossa viikonloppuna

Julkaisuajankohta 23.5.2022 10.04
Uutinen

Lounais-Suomen poliisi tapasi Salossa liikenteestä muun muassa törkeää ylinopeutta ajaneen kaaharin ja juopuneen kuljettajan.

Perjantaina poliisi tavoitti liikenteestä 17-vuotiaan nuoren, joka kuljetti henkilöautoa 171 km/h vauhdilla nopeusrajoituksen ollessa 100 km/h. 

Nuorta epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja hänet määrättiin ajokieltoon.

Rattijuoppo hurjasteli Halikossa

Lauantaina iltapäivällä poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen Salon Halikossa hurjastelevasta mahdollisesti päihtyneestä kuljettajasta. Poliisin saapuessa paikalle tapahtumapaikalla olleet kansalaiset olivat saaneet estettyä pysähtyneen kuljettajan ajon ottamalla tältä avaimet pois ja estämällä kuljettajaa poistumasta paikalta. 

Miehen epäillään kuljettaneen henkilöautoa huomattavaa ylinopeutta Halikon alueella. Tapahtumapaikalla oli liikkeellä useita jalankulkijoita, pyöräilijöitä sekä autoilijoita. Mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 2,2 promillen lukemat. Lisäksi kuljettaja kertoi käyttäneensä huumausaineita ajonsa aikana. 

Nuorta mieskuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

Liikenne Lounais-Suomen poliisilaitos Rikokset ja tutkinta Salo Uutinen