Liukas tie yllätti poliisia pakoon lähteneen Riihimäellä.
Liukas tie yllätti poliisia pakoon lähteneen Riihimäellä

Julkaisuajankohta 20.1.2021 9.11
Uutinen

Tehtävämäärien osalta Hämeessä on ollut normaali talviyö. Päijät-Hämeessä poliisilla oli yön aikana 29 tehtävää ja Kanta-Hämeessä 38 tehtävää.

RIIHIMÄKI

Parikymppisen miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen Kontiontiellä aamulla yhdeksän aikaan. Poliisipartio oli kääntynyt vastaan tulleen auton perään tarkastaakseen kuljettajan ajokunnon, mutta auton kuljettaja lisäsi vauhtiaan poliisiauton käännyttyä perään. Tie oli liukas ja auto päätyikin kevyen liikenteenväylän yli lumipenkkaan Puhaltajankadun risteyksessä. Autoa kuljettanut mies puhalsi poliisin alkometriin nollatuloksen, mutta huumepikatesti näytti positiivista. Mies oli ajokiellossa ja tämä oli kolmas kerta vuoden sisällä kun hän jäi kiinni autolla ajamisesta ajokiellon aikana.

HÄMEENLINNA

Viisikymppisen miehen epäillään syyllistyneen kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta Vanajantiellä. Poliisipartio pysäytti auton, jonka kuljettajaksi ilmeni mies, jolla ei ole ikinä ajo-oikeutta ollutkaan. Miehellä oli 10 aikaisempaa kulkuneuvon kuljettamista oikeudetta vuoden sisällä.

FORSSA

Poliisipartio pysäytti auton Siurilankadulla klo 23 jälkeen illalla. Autoa kuljettanut parikymppinen mies vaikutti päihtyneeltä ja hän myönsikin huumausaineen käytön. Miehen kuljettamaan autoon tehtiin paikanetsintä ja autosta löytyi huumausaineeksi epäiltyjä aineita. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon verikokeen ottamisen jälkeen.

LAHTI

Viisikymppisen miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta sekä huumausainerikokseen. Poliisipartio pysäytti auton Uudenmaankadulla puoli kymmenen aikaan illalla. Ilmeni, että auton kuljettajalla ei ollut ajo-oikeutta. Miehelle tehtiin puhalluskoe, jonka tulos oli 0,37mg/l. Miehelle tehty huumepikatesti näytti positiivista. Miehen kuljettamaan autoon tehtiin paikanetsintä ja autosta löytyi huumausaineiksi epäiltyjä aineita. Mies otettiin kiinni rikoksesta epäiltynä.

HEINOLA

Vierumäellä 4-tiellä tapahtui auton ulosajo klo 5 aikaan aamulla. Tapahtumapaikka oli noin 3km ennen Vierumäen ramppia pohjoiseen mentäessä. Autossa oli ollut kolme henkilöä, joista kaikki vietiin PKHS:n tutkimuksiin. Autossa olleiden vammoista ei ole tarkempaa tietoa. Kaikki autossa olleet olivat päihtyneitä. Kuljettajaksi epäilty mies puhalsi poliisin alkometriin 0,88promillen lukemat.

Hämeen poliisilaitos Kanta-Häme Liikenne Päijät-Häme Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta