Meri-Lapissa rattijuopumuksia ja pahoinpitelyitä

Julkaisuajankohta 3.7.2022 10.06
Uutinen

Perjantain ja lauantain aikana poliisi on tavoittanut useita rattijuoppoja liikenteestä Meri-Lapin alueella. Kovimmat lukemat puhallettiin Ylitorniolla. Lisäksi pahoinpitelyt ovat työllistäneet poliisia eri puolella Meri-Lappia.

Perjantai päivällä hätäkeskus antoi poliisille kiireellisen liikenneonnettomuustehtävän Keminmaahan, jossa tapahtunut kahden henkilöauton nokkakolari. Poliisin lisäksi paikalla oli useita pelastuksen ja ensihoidon yksiköitä. Poliisille selvisi, että yksi osallisista oli tulossa Keminsuuntieltä aikomuksena kääntyä Rovaniementietä vasemmalle kohti Keminmaata. Kertomansa mukaan kuljettaja ei ollut havainnut risteävää liikennettä, vaan törmäsi autollaan kahdesta erisuunnatsa tulleeseen henkilöautoon. Kyseistä kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, vammantuottamuksesta sekä rattijuopumuksesta. Tilanteessa yksi kuljettajista kuljetettiin sairaalaan tarkistettavaksi vammojen vuoksi ja kolme autoa vaurioitui.    


Perjantaina iltayöstä poliisi tavoitti liikennevalvonnan yhteydessä epäillyn rattijuopon Kemissä. Henkilöautoa kuljettanut mies puhalsi nollat, mutta kertoi käyttäneensä huumausaineita ja hänen käytöksensä oli sekavaa. Asiaa tutkitaan huumausaineen käyttörikoksena, rattijuopumuksena sekä kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta. 
Lauantaina iltapäivällä poliisille tuli ilmoitus epäilystä rattijuopumuksesta Pellossa. Poliisi tavoitti henkilöautoa kuljettaneen ulkopaikkakuntalaisen miehen, jolle suoritettu puhalluskoe osoitti hengitysilman alkoholipitoisuudeksi 1,02 mg/l. Kyseinen kuljettaja kuljetettiin verikokeen kautta kiinniotettuna Kemin poliisivankilaan. Asiaa tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena. 

Ylitorniolla poliisi sai ilmoituksen kaatuneesta mopoilijasta lauantaina alkuillasta. Tapahtumapaikalla poliisi puhallutti mopoa kuljettaneen miehen ja puhallustulos oli 1,23 mg/l alkoholia hengitysilmassa. Ambulanssi tarkisti miehen vammat, mutta ei hänellä ei ollut jatkohoidon tarvetta. Kyseistä miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. 

Rattijuopumusten lisäksi Meri-Lapin alueella ilmoitettiin pahoinpitelyistä, joista kaksi tapahtui yleisellä paikalla ja kohdistui alaikäisiin. Toinen tapauksista sattui Kemissä lauantaina aamuyöstä ja tapahtumapaikalta kiinniotettiin yksi henkilö, jota epäillään pahoinpitelystä. Toinen pahoinpitely tapahtui Pellossa lauantaina iltapäivällä.  Lisäksi Kemissä yksityisessä asunnossa tapahtui yksi epäilty pahoinpitelyrikos, josta toimitettiin epäilty kiinniotettuna Kemin poliisivankilaan. Tutkinta jatkaa rikosten selvittämistä osallisten kuulusteluilla sunnuntain aikana sekä tulevalla viikolla.
 

Kemi Keminmaa Lapin poliisilaitos Lappi Pello Rikokset ja tutkinta Tornio Uutinen Ylitornio