Miehellä hallussa omavalmisteinen haulikko Lahden keskustassa.

Julkaisuajankohta 4.8.2022 10.38
Uutinen

Hämeessä tavattiin kuluneen vuorokauden aikana seitsemän rattijuoppoa, joista viisi autoili huumepäissään ja kahden epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen. Rattijuoppojen lisäksi poliisipartio löysi miehen hallusta haulikon Lahden keskustassa.

LAHTI. Poliisipartio oli suorittamassa yleisvalvontaa keskiviikkoiltana Lahden keskustassa. Partio meni puhuttamaan nelikymppistä miestä ja hän kertoikin partiolle, että hänellä on hallussaan ampuma-aseen patruunoita. 
Miehelle tehtiin turvallisuustarkastus. Tarkastuksen yhteydessä hänen hallusta löytyi patruunoita ja itsetehty haulikko. Mies otetiin kiinni epäiltynä törkeään ampuma-aserikokseen, joka tutkinnan aikana lieventyi ampuma-aserikokseen.

LAHTI. Nelikymppisen naisen epäillään syyllistyneen pahoinpitelyyn keskiviikkoiltana Lahden Launeella. Nainen oli jahdannut rollaattorilla liikkunutta naista, lyönyt häntä ja lopulta tönäissyt naisen maahan. 
Nelikymppinen nainen otetiin kiinni epäiltynä pahoinpitelyyn.

LAHTI. Poliisipartio tapasi nelikymppisen ajo-oikeudettoman naisen kuljettamassa henkilöautoa keskiviikkoiltana Lahden Kiveriössä. Nainen puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta huumepikatesti oli positiivinen.
Kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja huumausaineen käyttörikokseen.

LAHTI. Hätäkeskus antoi poliisipartiolle tehtävän torstain vastaisena yönä kello kahden aikoihin Lahden Metsäpeltoon. Ilmoituksen mukaan nainen yrittää lähteä ajamaan autolla päihtyneenä. Partion ollessa matkalla tapahtumapaikalle sai se tapahtumapaikalta uuden ilmoituksen. Nainen oli päässyt lähtemään liikkeelle henkilöautolla ja osunut siinä yhteydessä mieheen, joka yritti estää naisen ajamista.
Auto tavattiin muutaman kilometrin päästä tapahtumapaikasta. Sitä kuljettanut nelikymppinen nainen puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Hänet vietiin tarkkuusalkometrikokeeseen, jonka tulos oli 0.65 mg/l.
Kuljettaja otettiin kiinni epäiltynä törkeään rattijuopumukseen, vammantuottamukseen sekä liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.

LAHTI. Nelikymppisen naisen epäillään kuljettaneen henkilöautoa huumausaineiden vaikutuksen alaisena torstain vastaisena yönä kello puoli kolmen aikoihin Lahden Hennalassa. Hänen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen sekä huumausaineen käyttörikokseen.

HEINOLA. Poliisipartio valvoi liikennettä keskiviikkona puolenpäivän aikoihin Lahdentiellä. Partiota vastaan ajoi henkilöauto, jonka partio päätti pysäyttää tarkastusta varten. Auto kääntyi kerrostalon pihaan ja partion tullessa pihaan, lähti matkustaja juoksemaan karkuun. Kuljettajan partio otti kiinni auton läheisyydestä.

Autoa kuljettanut ajokiellossa oleva nelikymppinen mies puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta huumepikatesti oli positiivinen. Hänellä on neljä aikaisempaa kulkuneuvon kuljettamista oikeudetta vuoden sisällä. Kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja huumausaineen käyttörikokseen.
Kyydissä ollut parikymppinen mies löytyi läheisestä veneestä. Syynä piilotteluun oli etsintäkuulutus armeijaan toimittamista varten.

HOLLOLA. Ajokiellossa oleva kolmekymppinen joutui poliisipartion pysäyttämiseksi varhain torstaiaamuna Hollolan Salpakankaalla. Hänelle tehty huumepikatesti oli positiivinen. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta sekä huumausaineen käyttörikoksesta.

FORSSA. Poliisipartio sai hätäkeskukselta tehtävän keskiviikkona iltapäivällä Koijärvelle. Ilmoituksen mukaan autolla oli ajettu ulos tieltä ja kuljettaja vaikuttaa päihtyneeltä.
Partio tapasi autolla ojaan ajaneen seitsemänkymppisen naisen. Hän puhalsi seulonta-alkometriin 1,91 promillea. Hänet vietiin verikokeisiin verenalkoholipitoisuuden määrittämiseksi ajohetkellä.
Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon epäiltynä törkeästä rattijuopumuksesta sekä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

HÄMEENLINNA. Nuorukainen ajoi kevyenliikenteenväylällä mopolla varhain torstaiaamuna Nummen kaupunginosassa. Partio näytti mopoilijalle pysäytysvaloa, mutta mopoilija ei tätä noudattanut. Hän jatkoi ajoa läheisen kiinteistön pihaan jättäen moponsa sinne ja lähti itse juosten karkuun.
Poliisikoirapartio löysi piilottelevan mopoilijan maastosta. Hänellä ei ollut mopon kuljettamiseen vaadittavaa ajo-oikeutta. Hänelle tehty huumepikatesti oli positiivinen. 
Poliisi tutkii asiaa rattijuopumuksena, kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta, liikenneturvallisuuden vaarantamisena sekä huumausaineen käyttörikoksena.
 

Heinola Hollola Hämeen poliisilaitos Hämeenlinna Kanta-Häme Lahti Liikenne Päijät-Häme Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta