- Poliisi
- fi
- Uutishuone
- Uutinen
Mies uhkaili Riihimäellä ravintolan järjestyksenvalvojaa väkivallalla
Hämeen poliisin kentällä työskentelevillä poliiseilla oli varsin kiireinen vuorokausi, Tehtäviä kertyi reilut 230 kappaletta. Ravintoloiden edustoilla pystyttiin estämään näkyvän valvonnan ansiosta useita tappeluita. Poliisin suojiin päätyi erillaisten syiden vuoksi 21 henkilöä.
Kanta-Häme
Lauantaina kello 11.00 aikoihin jäi Hämeenlinnassa Hämeensaarentiellä sijaitsevassa kauppaliikkeessä kiinni noin 60-vuotias nainen näpistyksestä. Nainen oli kerännyt tuotteita ostoskoriin ja laittanut kassin tuotteiden päälle ja maksanut vain näkyvillä olevat tuotteet. Anastetuksi epäiltyjen tuotteiden arvo oli noin 22 euroa.
Noin kello 13.00 aikoihin Humppilassa VT10:lla ajoi noin 30-vuotias mies pakettiautolla kääntymässä olevan rekka-auton perään. Pakettiauton kuljettaja puhalsi nollat mutta hänen käytöksensä oli sekavaa. Mies kieltäytyi huumausainepikatestistä, joten poliisilla oli syytä epäillä hänen käyttäneen huumausaineita ennen ajoa, jonka vuoksi häneltä otettiin sairaalassa verikokeet asian selvittämiseksi. Miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta. Mies on jäänyt kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta kiinni viimeisen vuoden aikana yli 10 kertaa.
Kello 21.30 aikoihin Hämeenlinnassa Ruununmyllyllä sijaitsevassa yksityisasunnossa tuli reilu 40-vuotiaalle pariskunnalle suusanallista riitaa, joka yltyi käsirysyksi. Pariskunnan molempia osapuolia epäillään lievästä pahoinpitelystä.
Kello 3.00 aikoihin Riihimäellä Hämeenkadulla sijaitsevan ravintolan järjestyksenvalvoja oli evännyt ennestään tuntemaltaan noin 35-vuotiaalta mieheltä sisäänpääsyn ravintolaan päihtymyksen ja aiemman käyttäytymisen takia. Mies oli suuttunut tästä ja uhannut suusanallisesti ampua järjestyksenvalvojaa. Partion tullessa paikalle, otti mies taskustaan avatun kääntöveitsen, eikä suostunut luopumaan siitä poliisin käskyistä huolimatta. Partio joutui käyttämään tilanteessa mieheen OC-kaasua, jonka jälkeen mies luopui kääntöveitsestä. Mies kiinniotettiin laittomaan uhkaukseen, virkamiehen vastustamiseen sekä toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapitoon epäiltynä.
Päijät-Häme
Kello 13.00 aikaan jäi Lahdessa Ajokadulla kauppakeskuksen parkkipaikalta kiinni noin 60-vuotias mies, jonka epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen. Kaupan vartija ilmoitti havainneensa silmin nähden päihtyneen kuljettajan ajaneen auton kaupan parkkipaikalle. Partio tavoitti pysäköityneestä autosta kuljettajan paikalta epäillyn, joka puhalsi alkometriin yli 3 promillea. Miehellä ei ole voimassa olevaa ajo-oikeutta. Kuljettajan vieressä oli auton haltija, niin ikään noin 60-vuotias mies, jota epäillään kulkuneuvon luovuttamisesta juopuneelle sekä ajo-oikeudettomalle.
Noin kello 14.00 aikaan sai poliisi ilmoituksen Asikkalasta Kopsuontieltä, missä puukuormassa oleva umpilava-auto oli suistunut tieltä ja oli katollaan tien penkalla. Tapahtumapaikalla selvisi, että autoa kuljettanut reilu 70-vuotias mies oli menettänyt autonsa hallinnan ja suistunut tieltä. Mies puhalsi seulonta-alkometriin 0.69 promillea. Paikalla ollut sairaankuljetus otti mieheltä paikan päällä verikokeen asian varmistamiseksi.
Noin kello 17.00 aikaan sai partio ilmoituksen Lahdesta Vääksyntieltä, missä auto oli suistunut Merrasjärven risteyksessä ulos tieltä. Paikalla selvisi, että noin 30-vuotias mies oli ottanut luvatta vanhempiensa auton käyttöönsä ja suistunut sillä ulos tieltä. Mies puhalsi nollat, mutta hänelle suoritettu huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumausaineita ennen ajoa. Miehellä ei ole myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta.
Noin kello 20.30 suistui Sysmässä Nuoramoisentiellä henkilöauto ulos tieltä olosuhteisiin nähden liian suuren tilannenopeuden seurauksena. Noin 50-vuotias nainen oli menettänyt ajoneuvonsa hallinnan liukkaalla polanteisella tiellä ja suistunut vastaantulevien kaistan kautta lumipenkan yli katolleen ojaan. Alkoholilla ei ollut osuutta ulosajossa.
Kello 23.20 aikaan pysäytti partio Paasikivenkadulla henkilöauton, jonka kuljettajana toiminut reilu 20-vuotias mies puhalsi nollat. Auton sisältä tuli voimakas kannabiksen haju ja kuljettaja myönsi käyttäneensä aikaisemmin kannabista, joten hänelle suoritettiin huumausainepikatesti, joka osoitti miehen käyttäneen huumausaineita. Kyydissä olevilta kahdelta noin 20-vuotiaalta mieheltä löytyi hallustaan pieni määrä huumausaineita.
Noin kello 2.00 aikaan pysäytti Lahdessa Vapudenkadulla sijaitsevan ravintolan järjestyksenvalvoja poliisipartion ja kertoi heillä olevan kiinniotettuna miehen, joka oli hetkeä aiemmin pahoinpidellyt toista miestä ravintolassa sisällä. Pahoinpitelyyn epäilty 20-vuotias mies oli lyönyt ravintolassa toista miestä useasti päänalueelle ja miehen kaaduttua maahan oli hän jatkanut uhrin pahoinpitelyä potkimalla tätä. Järjestyksenvalvojien tullessa väliin, oli mies laittanut heillekin vastaan. Mies kiinniotettiin pahoinpitelyyn epäiltynä. Uhri kävi tarkastuttamassa vammansa sairaalassa.
Noin kello 3.30 ilmoitti vartija ottaneensa kiinni Hämeenlinnantiellä sijaitsevan liiketilan sisältä miehen. Partion tullessa paikalle, tavattiin vartijoiden hallusta poliisille ennestään tuttu mies. Mies oli murtautunut liikkeen sivuovesta sisään ja aiheuttanut hälytyksen. Vartijat olivat kiinnioton jälkeen tehneet miehelle turvallisuustarkastuksen, jonka yhteydessä miehen hallusta oli löytynyt nyrkkirauta sekä lihaveitsi. Noin 25-vuotias mies toimitettiin poliisilaitokselle odottelemaan jatkotoimenpiteitä. Miestä epäillään varkauden yrityksestä, vaarallisen esineen hallussapidosta sekä toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapidosta.