Moottoritiellä työkoneella seikkaillut aiheutti vaaratilanteita Kemissä.

Julkaisuajankohta 19.6.2022 13.48
Uutinen

Pyöräkoneen päihtynyt kuljettaja pakeni jalan ajettuaan ojaan Kemissä Ajoksentiellä.

Lauantai-iltana poliisipartio havaitsi moottoritiellä Kemissä Paattion liittymän kohdalla etelään päin liikkuneen pyöräkuormaajan. Kuljettaja ei reagoinut poliisin antamiin pysäytysmerkkeihin, mutta poistui kuitenkin moottoritieltä Ajoksen liittymässä. Ajoksentiellä työkoneen kuljettaja kääntyi junaradalle, josta suistui ojaan. Kuljettaja jatkoi matkaa paikalta juosten, mutta poliisipartio tavoitti kuljettajan myöhemmin. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Perjantai-illan ja sunnuntaiaamun välisenä aikana poliisi tavoitti Meri-Lapin alueella yhteensä viisi kuljettajaa, joiden epäillään ajaneen alkoholin tai huumausaineiden vaikutuksen alaisina.
Lisäksi poliisin liikennevalvonnassa jäi moottoritiellä Kemissä ja Torniossa kiinni kaksi autoilijaa, joiden käyttämät nopeudet ylittivät sallitun nopeuden 73 ja 68 kilometrillä tunnissa. Kumpaakin kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
 

Kemi Lapin poliisilaitos Lappi Liikenne Uutinen