Hyppää sisältöön

Mopovalvontapäivät "Jopola keulii"

Julkaisuajankohta 13.10.2017 14.57
Tyyppi:Uutinen

Mopovalvontapäivät "Jopola keulii"-teemalla Oulun poliisilaitoksen Jokilaaksojen kenttäjohtoalueella 12.-13.10.2017

Oulun poliisilaitoksen alueella valvottiin mopoilijoita Raahessa,Ylivieskassa,Nivalassa, haapajärvellä ja Pyhäjärvellä. Teema rakentui yhteistyössä poliisin,koulujen,median ja mopoilijoiden vanhempien kanssa. Mopovalvonta-teemaa tehtiin, koska kansalaisten yleisin valvontapyyntö koskee mopoilusta aiheutuvia häiriöitä. Yleisin häiriön syy liittyy yöunia häiritsevään äänihaittaan. Samalla huolta on aiheuttanut mopoilijoiden oma sekä muiden tiellä liikkujien turvallisuus. Lisäksi huomiota on herättänyt vaarallinen ajotapa mm. keuliminen ja suurella joukolla päristely liikenteessä.

Valvonnat suunnattiin ennalta sovituille kouluille. Kouluille tehtävillä ratsioilla saadaan turvallisesti ja tehokkaasti tarkistettua suuri määrä mopoja. Ratsian yhteydessä oli hyvä mahdollisuus valistaa nuoria mopoiluun liittyvissä asioissa. Samalla vältytään esimerkiksi mopoilijoiden karkuun ajamiselta.

Raahessa mopoilijoita ratsattiin Pattasten koululla. Poliisi koeajoi kaikkien mopolla kouluun tulleiden kulkupelit.Koululla tarkistettiin kaikkiaan n. 40 mopoa. Poliisi kirjasi kaikkiaan kuudelle mopoilijalle sakon, antoi 10 huomautusta,kolme valvontailmoitusta ja yhden ajokiellon. Ajokielto kirjattiin, koska mopon rakennetta oli muutettu niin, että sen kuljettaminen olisi vaatinut vähintää A1-luokan (kevyt moottoripyörä)ajokortin. Yleisimmät mopoissa havaitut viat liittyivät renkaisiin,laakereihin, valoihin sekä iskunvaimentiin.

Haapajärvellä ja Pyhäjärvellä valvonnat tehtiin yäasteille. Kouluilla tarkastettiin yhteensä 22 mopoa. Mopoilijoille kirjattiin kaikkiaan kolme sakkoa,kaksi huomautusta ja kaksi valvontailmoitusta.

Ylivieskassa valvontaisku suoritetaan yhteensattumien vuoksi myöhemmin.

Nivalassa poliisi tarkasti mopoja/mopoautoja 22 kpl. Sakkoja 3 kpl. Rikesakkoja 3 kpl. Valvontailmoituksia 4 kpl. Huomautuksia 8 kpl. Suurin osa rikkeistä johtui mopon rakenteen muuttamisesta siten, että mopon suurin sallittu nopeus ylittyi merkittävästi. Yleisesti ottaen voitiin todeta, että turhan paljon oli mopoissa sanomista.

Poliisi toivoo, että vanhemmat olisivat entistä kiinnostuneempia lastensa mopoilusta ja mopoista. Huomiota tulisi kiinnittää erityisesti ja ennen kaikkea liikennekäyttäytymiseen. Mopo on hyvä kulkuväline ja mopoili on hyvä harrastus mutta tarpeetonta ja häiritsevää ajoa tulee välttää. Vanha sanonta "hyvät tavat kaunistavat" sopii myös liikenteeseen!
yk. Harri Hiitola

Oulun poliisilaitos Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen