- Poliisi
- fi
- Uutishuone
- Uutinen
Murtovarkailta jäi saalis saamatta Hämeessä
Hämeen poliisin perjantai-lauantaiyössä ritti tehtäviä laidasta laitaan. Murtomiehet ahkeroivat Hämeen yössä useammassakin kohteessa. Kahdessa kohteessa tekijät onnistuivat murtautumaan sisätilohin ja pakkaamaan saaliinsa, mutta viime hetkellä, syystä tai toisesta anastettu omaisuus jätettiin tapahtumapaikalle ja sieltä poistuttiin tyhjin käsin. Törkeitä liikenneturvallisuuden vaarantamisia kirjattiin kaksin kappalein, toisessa tapauksessa epäilty oli vahvasti päihtynyt. Omaisuutta vahingoitettiin myös useammassa paikassa ja poliisipartiot ottivat näihin tekoihin kiinni kolme henkilöä.
LAHTI: Perjantaina noin klo 18.00 aikaan tapahtui valtatie 12:lla Lahden Kujalassa kahden henkilöauton välinen onnettomuus. Noin 60-vuotias naishenkilö ajoi Lahden suunnasta kohti Nastolaa valtatie 12:a. Samaan aikaan Helsingin suunnasta valtatie 12:lle liittyvää ramppia saapui noin 40-vuotias mies henkilöautollansa. Tullessaan 12-tielle mies lähtikin tekemään U-käännöstä, seurauksella, että Lahden suunnasta tullut henkilöauto törmäsi U-käännöstä tekevän henkilöauton vasempaan kylkeen. Ajoneuvot vaurioiotuivat pahoin törmäyksessä ja pelastushenkilöstö joutui irrottamaan katot molemmista autoista saadakseen kuljettajat turvallisesti ulos autoistaan. Tajuissaan olevat kuljettajat vietiin Päijät-Hämeen keskussairaalaan. Tarkemmista vammoista ei ole tietoa. Poliisi tutkii asiaa törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
LAHTI: Mukkulan kaupunginosassa tuli ilmoitus päiväkodin seinää töhrivästä henkilöstä. Poliisipartio tapasi lähistöltä tuntomerkkeihin sopivan 16-vuotiaan nuoren miehen, jonka hallusta löytyi spray-maaleja. Päihtynyt nuori mies kuljetettiin kotiinsa. Asiasta kirjattiin rikosílmoitus lievästä vahingonteosta ja lastensuojeluilmoitus sosiaaliviranomaisille.
LAHTI: Puolenyön jälkeen rikottiin keskustassa sijaitsevan kerrostalohuoneiston parvekkeen lasi. Poliisipartio tapasi tapahtumapaikalta noin 25-vuotiaan päihtyneen naisen, joka kertoi pyrkineensä ystävänsä asuntoon. Nainen otettiin säilöön Lahden pääpoliisiasemalle. Poliisipartio kirjasi rikosilmoituksen vahingonteosta.
LAHTI: Aamuyön tunteina murtauduttiin keskustassa sijaitsevaan kahvilaan. Murtomiehen matkaan lähti useampi kassillinen kahvilan tuotteita. Tuntemattomasta syystä murtautuja jättikin anastamansa tuotteet läheiseen rappukäytävään, josta poliisipartio löysi ne, seurattuaan "karkkivanaa" myymälästä rappukäytävään. Tekijää ei tavattu etsinnöistä huolimatta. Asiaa tutkitaan varkautena.
ASIKKALA: Lauantaina aamuyöstä murtauduttiin paikalliseen ravintola/myymälärakennukseen. Tekijä/tekijät pakkasivat isoon jätesäkkiin tupakkakartonkeja, sikarilaatikoita, alkoholia ja kolikoita. Jostain syystä tämäkin teko keskeytyi ja anastettu omaisuus löytyi terassin lattialta, samoin kuin tekijöiden työkalulaukku, jossa oli useita erilaisia työkaluja. Tekijöitä ei tavattu etsinnöistä huolimatta. Teosta kirjattiin rikosilmoitus varkaudesta.
HEINOLA: Puolenyön jälkeen poliisipartio mittasi edelläajaneelle henkilöautolle nopeudeksi 145 km/tunnissa 80 km:n nopeusrajoitualueella 140-tiellä Vierumäen ja Heinolan välillä. Autoa kuljetti noin 60-vuotias mies, jolle tarkkuusalkometrikoe osoitti 0.87 mg/l:n lukemaa. Ajo-oikeuden mies oli menettänyt jo aiemmin. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
FORSSA: Perjantai-iltana tuli ilmoitus Forssan keskustasta, että nuori mies oli potkaissut mopon nurin ja samoin viereistä polkupyörää. Poliisipartio tavoitti epäillyn 15-vuotiaan pojan läheisestä asunnosta. Humalassa ollut poika päätettin kuljettaa kotiinsa, jolloin poika alkoi vastustelemaan poliisipartiota. Vastaan haronut poika kuljetettiin kotiinsa ja luovutettiin vanhempiensa huostaan. Mopon peili rikkoontui mopon kaatuessa. Poikaa epäillään vahingonteosta ja haitanteosta virkamiehelle. Tapahtuneesta laadittiin myös lastensuojeluilmoitus.
JOKIOINEN: Perjantaina illalla tuli ilmoitus epävarmasti liikkuvasta henkilöautosta. Poliisipartio tavoitti kyseisen henkilöauton valtatie 2:lta. Henkilöauton nopeus oli vain noin 20-30 km/tunnissa, vaikka kyseisellä tieosuudella on 100km:n nopeusrajoitus. Partio kytki pysätysvalon, mutta henkilöauto jatkoi "mateluaan" eteenpäin pysähtyen lopulta ylämäkeen vastaantulevien kaistalle. Kuljettaja, noin 60-vuotias nainen puhalsi 1,95 o/oo poliisin seulonta-alkometriin. Nainen kuljetettiin sairaalaan verikokeeseen, jonka jälkeen hänet kiinniotettin epäiltynä törkeään rattijuopumukseen ja törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Ajoneuvon peili oli rikkoontunut ja nainen kertoi osuneensa johonkin tolppaan ajoon lähtiessään.
YPÄJÄ: Puolenyön aikaan noin 30-vuotiaan miehen epäillään pahoinpidelleen toista asiakasta ravintolassa ja tämän jälkeen vastustaneen ravintolan järjestyksenvalvojaa. Pahoinpidelty henkilö sai lievän vamman poskipäähänsä. Epäillyn hallusta löytyi pieni määrä kannabista. Mies kuljetettiin Hämeenlinnan poliisiasemalle ja asiasta kirjattiin rikosilmoitus pahoinpitelystä, järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.