Hyppää sisältöön

Näpistelijä kauhoi karkkia suuhunsa Riihimäellä

Julkaisuajankohta 20.5.2021 12.02
Tyyppi:Uutinen

Muutama rattijuoppo jäi kiinni Hämeen poliisilaitoksen alueella, näpistelijä söi kesken kauppareissun irtokarkkeja kauhalla kahmien.

RIIHIMÄKI
Hätäkeskus ilmoitti keskiviikkoaamuna, että vahvasti päihtynyt mies on näpistelemässä kauppaliikkeessä Voimalankadulla. Partio sai kaupassa selville, että hieman alle nelikymppinen tukevavassa humalassa oleva mies oli mennyt kauppaan ja käyttäytymisensä oli kiinnittänyt vartijan huomion. Mies oli laittanut kaupassa ostoskoriin muun muassa lihapullia ja hän oli mennyt sen jälkeen irtokarkkiosastolle. Irtokarkkihyllyköstä mies oli laittanut karkkeja pussiin ja syönyt samalla kauhalla karkkeja laatikoista. Vartijan mennessä ottamaan miestä kiinni, hän oli lähtenyt karkuun. Vartija sai kuitenkin miehen kiinni.
Irtokarkit laatikoissa ja lihapullat eivät olleet enää myyntikuntoisia. Tuotteiden arvo oli liki 240 euroa. Miehen epäillään syyllistyneen näpistykseen, joita hänellä on kahdeksan vuoden sisällä ennen kyseessä olevaa tapahtumaa. Lisäksi hänellä oli useita etsintäkuulutuksia perässä, erilaisia hoitamattomia paperiasioita viranomaisten kanssa. Mies otettiin kiinni poliisilain perusteella.

RIIHIMÄKI
Partio kiinnitti huomiota hitaasti ja mutkitellen kulkeneeseen henkilöautoon valtatiellä 3 torstain vastaisena yönä kello kahden aikaan. Partio pysäytti kyseisen auton, jota kuljetti ajo-oikeudeton kolmekymppinen mies. Hänellä on kahdeksan aikaisempaa kulkuneuvon kuljettamista oikeudetta vuoden sisällä. Lisäksi miehen hallusta löytyi turvallisuustarkastuksen yhteydessä kaasusumutin, johon hänellä ei ollut lupaa.
Kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Hänet vietiin tarkkuusalkometrikokeeseen, jonka tulos oli 0.64 mg/l. Miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja lievään ampuma-aserikokseen.
Auton kyydissä olleella matkustajalla oli etsintäkuulutus, jonka perusteella hänet otettiin kiinni.

JOKIOINEN
Hieman yli nelikymppinen mies kuljetti mopoa huumausaineiden vaikutuksen alaisena keskiviikkoiltanaTurun valtatiellä. Kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ja huumausaineen käyttörikokseen.

HÄMEENLINNA
Partio tapasi parikymppisen miehen kuljettamassa henkilöautoa ilman sen kuljettamiseen vaadittavaa ajo-oikeutta. Kuljettaja on ajokiellossa ja hän on syyllistynyt useisiin kulkuneuvon kuljettamisiin oikeudetta vuoden sisällä. Partio kuulusteli miehen epäiltynä edellä mainittuun rikokseen.

LAHTI
Hätäkeskukseen keskiviikkoaamuna tulleen ilmoituksen mukaan mies varasti polkupyörän leikkaamalla vaijerilukon poikki Pihtikadulla. Partion ollessa matkalla kyseiseen osoitteeseen, se havaitsi annettuihin tuntomerkkeihin sopivan miehen Launeen markettialueella. Parikymppinen mies myönsi varastaneensa hallussaan olleen polkupyörän hetkeä aikaisemmin. Hänet vietiin poliisilaitokselle, missä hänet kuulusteltiin epäiltynä varkauteen.

LAHTI
Partio pysäytti henkilöauton tarkastusta varhain torstaiaamuna Lahden Kiveriössä. Autoa kuljetti kolmekymppinen mies, joka puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Hänet vietiin tarkkuusalkometrikokeeseen, jonka tulos oli 1.19 mg/l. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.


 

Hämeen poliisilaitos Hämeenlinna Jokioinen Kanta-Häme Lahti Liikenne Päijät-Häme Riihimäki Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta