Hyppää sisältöön

Onnistunut pysäytys ja varautumista koulujen alun turvaamiseen poliisin viikossa

Julkaisuajankohta 11.8.2026 15.22
Tyyppi:Uutinen

Länsi-Uudenmaan poliisin viikossa valmistaudutaan turvaamaan koulutie. Karkkilassa kiinni jäi anastusrikoksista epäilty henkilö. Raaseporissa poliisi teki esitutkintaan liittyviä kotietsintöjä.

Ajoneuvon pysäytys johti varastetun tavaran äärelle Karkkilassa

Partio havaitsi 4.8. Karkkilassa ajoneuvon, jonka poliisi epäili liittyvän aiemmin tapahtuneisiin anastusrikoksiin. Ajoneuvon kyydistä löytyikin muun muassa anastettuja sähköpotkulautoja.

Anastetut sähköpotkulaudat kuuluvat karkkilalaisille. Yksi sähköpotkulaudoista oli ilmoitettu viedyksi paikallisen kaupan edustalta. Toinen taas oli viety, kun asukas oli tekemässä muuttoa, ja sähköpotkulaita oli ollut hetken pihalla lukittuna, mutta valvomatta. 

− Rikosilmoitusten kautta tunnistetut sähköpotkulaudat on palautettu omistajilleen. Myös kolmatta sähköpotkulautaa epäillään anastetuksi, mutta sen omistajaa ei toistaiseksi ole löytynyt, kertoo rikoskomisario Robin Hulden.

Poliisi epäilee kahta täysi-ikäistä henkilöä varkauksista.

Poliisi teki Raaseporissa rikostutkintaan liittyvän kotietsinnän

Länsi-Uudenmaan poliisi teki 9.8. kotietsinnän muutamiin Raaseporin Mustion alueella sijaitseviin kiinteistöihin. Poliisitehtävän taustalla on rikosepäily.

− Poliisi varmistaa aina etukäteen, että sillä on tehtävän turvalliseen suorittamiseen oikea kalusto. Tästä syystä tehtävällä oli mukana useita poliiseja sekä erityiskalustoa, sanoo rikoskomisario Mats Sjöholm.

Esitutkinta, johon tehtävä liittyy, on vasta alussa, eikä poliisi tällä hetkellä voi avata asiaa yksityiskohtaisesti.

Poliisi muistuttaa kaikkia tarkkaavaisuudesta liikenteessä koulujen alun aikaan

Koulut alkavat tällä viikolla ja poliisi kehottaa kaikkia tarkkaavaisuuteen liikenteessä. Länsi-Uudenmaan poliisi valvoo liikennettä koulujen läheisyydessä tulevien viikkojen aikana. 

− Tällä viikolla pienet koululaiset aloittavat koulutiensä, ja kaikki eivät vielä osaa arvioida liikennettä oikein. Hidastakaa ja olkaa tarkkana erityisesti suojateitä ja kouluja lähestyessä. Huoltajien tehtävä on käydä koulutien turvallinen kulku lasten kanssa läpi, toteaa komisario Hannu Kontola. 

Poliisi pyytää kaikkia välttämään kiirettä työmatkoilla ja jättämään puhelimet taskuun. Tällöin täysi tarkkaavaisuus on siellä, missä sen kuuluukin olla, eli liikenteessä. 

Yhteistyö koulujen kanssa jatkuu

Liikennevalvonnan lisäksi poliisi jatkaa syyslukukaudella yhteistyötä koulujen kanssa. Partiot piipahtavat koko alueella eri kouluilla tapaamassa eri ikäisiä oppilaita sekä opettajia pitkin syksyä. 

Kouluvierailujen ohessa poliisi tukee jälleen koulujen henkilöstöä ongelmanratkaisussa Länsi-Uudenmaan alueella. Konsultaatiopuhelimien kautta opetustoimesta vastaava henkilökunta saa poliisilta neuvoja erilaisiin tilanteisiin.

Liikenne Länsi-Uudenmaan poliisilaitos Poliisin ennalta estävä toiminta Rikokset ja tutkinta Uusimaa Uutinen