Erittäin runsaat vesisateet ja ukkoskuurot rauhoittivat keskusta-alueiden tapahtumia lauantai-iltana Oulun poliisilaitoksen alueella. Tehtäviä riitti silti aamuyölle asti.
Oulussa kirjattiin illan ja yön aikana pari rikosilmoitusta keskustan alueen ravintoloissa tapahtuneista pahoinpitelyistä. Partiot suorittivat valvontaa eri osissa kaupunkia järjestetyissä yleisötapahtumissa, ja ennen runsaita vesisateita myös liikenteestä aiheutuneet tehtävät ja häiriöt työllistivät poliisia jonkin verran.
Jokilaaksojen alueella liikenteestä aiheutuneet tehtävät työllistivät partioita enemmänkin. Raahessa pysäytettiin puolenyön aikaan rattijuopumuksesta sekä huumausaineen käyttörikoksesta epäilty kuljettaja.
Vuorokauden vaihduttua jo sunnuntaiksi kaksi mopoilijaa törmäsi toisiinsa Nivalassa. Mopoilijat olivat toisilleen tuttuja ja yhdessä liikenteessä. Poliisi epäilee onnettomuushetkellä takaa tulleen mopoilijan syyllistyneen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen sekä vammantuottamukseen. Ensihoito kuljetti loukkaantuneen kuljettajan tapahtumapaikalta jatkohoitoon.
Hetkeä myöhemmin partio tapasi kaksi polkupyörästä mopolle rakennettua ajoneuvoa Ylivieskassa. Ennen pysähtymistä ”mopot” ehtivät partion nähden muun muassa ajaa päin punaisia liikennevaloja sekä kulkea jalkakäytävällä. Kuljettajiksi paljastui alaikäisiä, ajo-oikeudettomia nuoria. Toisen nuorista epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja toisen perusmuotoiseen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Näiden lisäksi molempia epäillään kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta sekä ajoneuvorikkomuksesta. ”Mopot” eivät soveltuneet liikennekäyttöön millään tavalla: tavallisiin polkupyörän runkoihin oli kiinnitetty vain mopon moottorit.