Oulun poliisilaitoksen tuloksia tehostetusta rattijuopumusvalvonnasta

Julkaisuajankohta 29.11.2021 16.02
Uutinen

Oulun poliisilaitoksen partiot suorittivat rattijuopumusvalvontaa koko poliisilaitoksen alueella 19.-21.11. ja 26.-28.11.21 välisinä aikoina.

Yleisesti marras-joulukuun viikonloppuina rattijuopumustehtävien ja -rikosten määrät ovat olleet suurimmillaan ilta- ja yöaikaan. Liikenneturvallisuuden parantamisen kannalta valvonnan kohdentaminen näihin ajankohtiin on perusteltua, koska myös alkoholionnettomuudet keskittyvät hyvin pitkälle kyseisiin ajankohtiin.
 
Oulun poliisilaitoksen konstaapelit puhalluttivat kaikkiaan 1 344 kuljettajaa viikonloppujen aikana. Rattijuopumusvalvontaa kohdennettiin etenkin ilta- ja yöajan pikkujoululiikenteeseen sekä samalla tehtiin yleisen järjestyksen ja turvallisuuden valvontaa.

Viikonloppuina Oulun poliisilaitoksen alueella poliisi tavoitti auton ratista 19 rattijuopumuksesta epäiltyä kuljettajaa. Epäillyistä kuljettajista viittä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja neljää huumaantuneena ajamisesta. Alle rangaistavuuden puhalsi 21 kuljettajaa. Lisäksi paljastettiin yksi huumausainerikos ja yksi ampuma-aserikos, kolme omaisuusrikosta sekä kiinni jäi kolme etsintäkuulutettua. Valvonta oli osa koko maassa suoritettua tehostettua pikkujoululiikenteen valvontaa. 

”Valvonnalla ja siitä tiedottamalla poliisi pyrkii ennalta estämään vakavia rattijuopumusonnettomuuksia”, liikenneyksikön johtaja, komisario Pasi Rissanen Oulun poliisilaitoksesta sanoo.

Riski onnettomuuteen kasvaa huomattavasti liikuttaessa päihtyneenä millä tahansa ajoneuvolla.
 

Kainuu Liikenne Oulun poliisilaitos Pohjois-Pohjanmaa Uutinen fi