Päihtyneet ja kortittomat kuljettajat työllistivät Hämeessä

Julkaisuajankohta 25.11.2022 7.27
Uutinen

Hämeen poliisilaitoksen alueella on torstain ja perjantain välinen yö sujunut poliisin kannalta varsin rauhallisesti. Tehtäviä yölle kertyi kaikkiaan 58 kappaletta koko laitoksen alueelle. Tehtävät olivat pääosin tavanomaisia poliisitehtäviä, rattijuopumus yms. Päihtymyksen tai muun häiriökäyttäytymisen vuoksi poliisin suojiin päätyi kolme henkilöä.

RIIHIMÄKI
Torstaina iltapäivällä poliisipartio pysäytti Pajakadulla epävarmasti liikkuneen henkilöauton tarkistusta varten. Autoa kuljettanut noin viisikymppinen mies puhalsi alkometriin nolla tuloksen, mutta huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen. Mies toimitettiin verikokeeseen asian varmistamiseksi. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta sillä voimassa olevaa ajo-oikeuttakaan ei miehellä ollut. Mies on jäänyt kortitta ajosta kiinni kahdeksan kertaa vuoden sisällä.
HÄMEENLINNA
Torstai-iltana kello 20.00 aikaan poliisipartio pysäytti Karhuntiellä epävarmasti liikkuneen henkilöauton tarkistaakseen syyn moiseen ajotapaan. Autoa kuljettanut 1970-luvulla syntynyt mies puhalsikin seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Mies käytettiin tarkkuusalkometrikokeessa ja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
LAHTI
Perjantain puolelle kello 01.30 aikaan poliisipartio pysäytti Sammuttajankadulla henkilöauton tarkistaakseen kuljettajan ajokunnon. Autoa kuljettanut parikymppinen mies puhalsi alkometriin nolla tuloksen, mutta huumausaineen pikatesti sen sijaan antoi positiivisen tuloksen. Mies käytettiin verikokeessa asian varmistamiseksi. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
 

Hämeen poliisilaitos Kanta-Häme Liikenne Päijät-Häme Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta