- Poliisi
- fi
- Uutishuone
- Uutinen
Pakomatka päin liikennemerkkiä Karkkilassa ja ulosajoja Espoossa
Länsi-Uudenmaan poliisilla on riittänyt tehtäviä tien päällä. Karkkilassa vaarallisesti ajaneen kuljettajan epäillään ottaneen auton alleen rikollisin keinoin. Espoossa taas sattui useita erillisiä ulosajoja, joissa kuitenkin onneksi vältyttiin kuolonuhreilta.
Miehen epäillään varastaneen auton ja paenneen vaarallisesti Karkkilassa
Sunnuntai-iltana 30.8. poliisipartio liikkui Karkkilasta Vihtiin päin, kun 100 km/h nopeusrajoitusalueella vastaan ajoi 175 km/h kaahaava autonkuljettaja. Partio kääntyi auton perään ja näytti pysähtymismerkkiä, mutta tällä ei ollut vaikutusta kuljettajaan, joka pakeni edelleen tehden vaarallisia ohituksia.
– Kuljettajan nopeudet olivat huomattavan suuria. Erilaisilla tieosuuksilla rajoitukset vaihtelivat välillä 40-100 km/h, ja kuljettaja ajoi pahimmillaan yli 200 km/h. Matkallaan kuljettaja törmäsi myös liikennemerkkiin, toteaa rikoskomisario Robin Hulden.
Seurannan aikana partio menetti hetkellisesti näköyhteyden pakenevaan autoon. Hetkeä myöhemmin poliisi sai kuitenkin havainnon autosta, joka oli ajettu piiloon ojan puolelle pienelle tielle. Kuljettaja oli poissa. Samalla poliisi sai tietoonsa, että kyseinen auto, jolla kuljettaja oli paennut, oli varastettu omistajaltaan.
– Etsimme kuljettajaa hyödyntäen dronea ja poliisikoiraa, mutta kuljettaja jäi yhä kateisiin. Autosta löytyneen omaisuuden perusteella partiot löysivät kuitenkin tiensä asunnolle, jossa epäillyn uskottiin olevan. Asuntoon päätettiin suorittaa kotietsintä, kertoo Hulden.
Vaikka sisältä kuului ääniä, ei kukaan avannut poliisille ovea. Lopulta poliisi joutui murtamaan oven. Tässä vaiheessa epäilty tuli asunnosta ulos ja etsinnän tuloksena asunnosta löytyi rikosvälineistöä sekä muuta omaisuutta, jonka uskotaan olevan varastettua. Poliisi epäilee kyseistä henkilöä moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Ulosajoja ja törmäyksiä ympäri Espoota
Liikenteessä tapahtui viikonloppuna myös Espoossa, sillä lauantaina 29.8. alueella sattui useita ulosajoja tai törmäyksiä. Tilanteissa oli aineksia vakaviin seurauksiin, mutta onneksi kuolonuhreilta vältyttiin.
Yhdessä tapauksessa henkilöauto oli hätäkeskukseen tulleen ilmoituksen mukaan törmännyt kerrostalon seinään Espoon Perkkaalla. Paikalle saapunut poliisipartio havaitsi, että henkilöauto oli törmännyt parkkihallin nosto-oveen ja ovenpieleen. Henkilöauto oli tyhjillään ja kuljettaja poistunut paikalta. Poliisipartio kuitenkin tavoitti epäillyn tekijän. Asiaa tutkitaan tässä vaiheessa epäiltynä törkeänä rattijuopumuksena ja törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
Toisessa tapauksessa kuljettaja menetti Espoossa, Suvisaarentien kaarteessa henkilöauton hallinnan sillä seurauksella, että auto ajautui ojaan. Kyydissä oli kaksi matkustajaa. Asiaa tutkitaan tässä vaiheessa epäiltynä törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta ja vammantuottamuksena.
Kolmas tapaus tapahtui Espoon Kehä 3:lla, jossa ajoneuvon kuljettaja menetti ajoneuvonsa hallinnan. Kuljettaja törmäsi ajoneuvolla keskikaiteeseen, minkä jälkeen auto ajautui kaistojen yli ulos tieosuudelta. Kyydissä oli yksi matkustaja. Ajoneuvon kuljettajaa epäillään tässä vaiheessa törkeästä rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.