Paluuliikenne ei aiheuttanut isompia ongelmia Hämeessä

Julkaisuajankohta 27.6.2022 12.11
Uutinen

Juhannuksen juhlinta päättyi Hämeessä poliisin kannalta rauhallisesti. Muutamia ratti- ja ruorijuoppoja jäi kiinni kuluneen vuorokauden aikana. Paluuliikenne sujui rauhallisen hitaasti kohti pääkaupunkiseutua.

LOPPI. Poliisipartio tapasi nuoren miehen kuljettamassa henkilöautoa alkoholin vaikutuksen alaisena varhain sunnuntaiaamuna Lopen Kantatiellä. Kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Mies vietiin tarkkuusalkometrikokeeseen, jonka tulos oli 0,54 mg/l. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon epäiltynä törkeästä rattijuopumuksesta.

HÄMEENLINNA. Henkilöauton kuljettaja törmäsi autollaan polkupyöräilijään sunnuntai-iltana Keinusaaressa. Henkilöautoa kuljettanut mies oli ajanut pysäköintialueelta, kun hän törmäsi autollaan kevyenliikenteenväylällä pyöräilleeseen nuoreen poikaan. Henkilöauton ajosuunnassa oli väistämisvelvollisuutta osoittava liikennemerkki.
Polkupyöräilijän vanhemmat veivät hänet sairaalaan tarkastuksiin ja he ilmoittivat tapahtuneesta poliisille. Pyörä vaurioitui törmäyksessä. Autoilija oli jättänyt yhteystietonsa pyöräilijälle ja poistunut tapahtumapaikalta. Autoilijan epäillään syyllistyneen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.

SYSMÄ. Hätäkeskus antoi poliisipartiolle tehtävän sunnuntaina iltapäivällä Naumin uimarannalle. Ilmoituksen mukaan kaksi miestä tappelee ja toisella on ollut puukko kädessä. Tapahtumapaikalle ensimmäisenä ehti vesijetillä vesivalvontaa suorittamassa ollut konstaapeli, joka myös otti puukkomiehen kiinni.
Puukko löytyi maasta kiinniottopaikalta ja hänen hallussaan olleesta rinkasta löytyi vähäinen määrä huumausaineita. Nelikymppinen mies otettiin kiinni epäiltynä laittomaan uhkaukseen ja huumausaineen käyttörikokseen.

ASIKKALA. Keski-ikäisen miehen epäillään syyllistyneen vesiliikennejuopumukseen sunnuntaina iltapäivällä Päijänteellä. Poliisipartio puhallutti vesijetillä liikkuneen miehen ja tulos oli 0,94 mg/l. Vesijetin kyydissä oli sen kuljettajan lisäksi kaksi alaikäistä lasta.

LAHTI. Poliisipartio oli suorittamassa vesijetillä valvontaa sunnuntaina puolenpäivän aikoihin Vesijärven Enonselällä. Partio pysäytti moottoriveneen tarkastusta varten. Venettä kuljettanut keski-ikäinen mies puhalsi seulonta-alkometriin 1,57 mg/l tuloksen. Hänen epäillään syyllistyneen vesiliikennejuopumukseen.

LAHTI. Hätäkeskus antoi poliisipartioille tehtävän puolenyön aikoihin, että Mukkulan ostoskeskuksella rikotaan jotain. Partion saapuessa tapahtumapaikalle lähti nuori mies juoksemaan marketin ovien läheisyydestä. Partio kadotti miehen näkyvistä, mutta tapasi hänet hetkenä myöhemmin. Mies oli rikkonut kaupan ulko-ovien ikkunat.
Nuorukainen otetiin kiinni epäiltynä vahingontekoon.

LAHTI. Poliisipartio tapasi keski-ikäisen ajo-oikeudettoman miehen kuljettamassa henkilöautoa maanantaina aamuyöntunteina Liipolassa. Mies puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta huumepikatesti oli positiivinen.
Miehen kuljettamaan autoon määrättiin tehtäväksi paikanetsintä. Etsinässä autosta löytyi vähäinen määrä huumausaineita. Tapahtuneesta kirjattiin rikosilmoitus rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja huumausaineen käyttörikoksesta.
 

Asikkala Hämeen poliisilaitos Hämeenlinna Kanta-Häme Lahti Liikenne Päijät-Häme Sysmä Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta