Poliisi epäilee miestä useiden naisten seksuaalisesta ahdistelusta

Julkaisuajankohta 27.5.2022 13.40
Uutinen

Helsingin poliisi tutkii kokonaisuutta, jossa 39-vuotiasta miestä epäillään 11–83-vuotiaiden naisten ahdistelusta. Rikosnimikkeinä tapauksissa on useita pakottamisia seksuaaliseen tekoon, sukupuolisiveellisyyden julkinen loukkaaminen ja lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö.

Epäillyt rikokset tapahtuivat Suurmetsän ja Jakomäen alueella joulukuun 2021 ja toukokuun 2022 välisenä aikana. Uhreja on yhteensä kahdeksan. Suurin osa heistä on iäkkäitä, ja joukossa on myös yksi alaikäinen.

Poliisi sai uhreilta hyvät tuntomerkit epäillystä ja pääsi hänen jäljilleen omien poikkeuksellisen laajojen tutkimustensa avulla.

– Tällaisten rikosten selvittäminen on pitkäjänteistä työtä. Jutun tutkiminen vaati työntekijöiltä joustamista ja lukuisia työtunteja. Tämäntyyppiset tapaukset aiheuttavat ymmärrettävästi alueen asukkaissa turvattomuuden tunnetta ja sen vuoksi tutkintaan on tärkeää satsata. Asuinalueiden turvallisuuden varmistaminen on poliisin tärkeä perustehtävä, sanoo tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Juhani Vuorisalo.

Tapaukset noudattivat usein samaa kaavaa

Poliisi sai ensimmäisen kerran ilmoituksen epäillyn toimista joulukuun puolivälissä 2021. Poliisi epäilee, että tuolloin mies ahdisteli ja pahoinpiteli noin 80-vuotiasta naista. 

Asianomistaja oli kohdannut epäillyn kotitalonsa rappukäytävässä. Uhrin kertomuksen mukaan mies väitti, että työskentelee talossa. Tämän jälkeen epäilty oli ahdistellut naista, joka kaatui ja loukkasi itsensä. Poliisi tutkii tapahtumia pahoinpitelynä ja pakottamisena seksuaaliseen tekoon.

Joulukuun lopussa miehen epäillään ahdistelleen noin 70-vuotiasta naista. Epäilty tuli Suurmetsän ulkoilualueella asianomistajan luokse alapää paljaana ja kävi häneen käsiksi. Kun asianomistaja alkoi huutaa, mies poistui nopeasti paikalta. Tapausta tutkitaan sukupuolisiveellisyyden julkisena loukkaamisena.

Epäilty lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ajoittuu helmikuun alkuun. Tuolloin miehen epäillään ahdistelleen 11-vuotiasta tyttöä koulumatkalla. Asianomistajan mukaan epäilty hyökkäsi hänen kimppuunsa metsiköstä, kaatoi hänet maahan ja kosketteli sopimattomasti. Tämän jälkeen mies poistui paikalta. 

Huhtikuun alussa epäilty ahdisteli noin 35-vuotiasta naista talon sisäpihalla. Miehen epäillään hyökänneen uhrin kimppuun takaapäin ja ahdistelleen häntä seksuaalisesti. Rikosnimike tapauksessa on pakottaminen seksuaaliseen tekoon.

Huhtikuun puolivälissä miehen epäillään hyökänneen noin 75-vuotiaan naisen kimppuun jalkakäytävällä. Hän ahdisteli uhria seksuaalisesti ja muun muassa puri häntä. Asianomistaja vastusti väkivaltaa voimakkaasti, jolloin epäilty pakeni. Tapausta tutkitaan pakottamisena seksuaaliseen tekoon ja pahoinpitelynä.

Helsingin poliisilaitos Helsinki Rikokset ja tutkinta Uutinen