Poliisi on mukana turvaamassa Kuopiorock-tapahtuman kulkua loppu viikolla

29.7.2021 9.59
Uutinen

Poliisi on mukana muiden viranomaisten sekä tapahtuman järjestäjien kanssa turvaamassa tänään 29.7.2021 Väinölänniemessä alkavan Kuopiorock -tapahtuman esteetöntä kulkua.

- Tapahtumaan osallistujia pyydetään tutustumaan tapahtuman järjestäjän nettisivulla oleviin turvallisuusohjeisiin ja käyttäytymään annettujen ohjeiden mukaan. Lisäksi tapahtumapaikalla tulee noudattaa järjestäjien, järjestyksenvalvojien sekä viranomaisten antamia ohjeita, sanoo Itä-Suomen poliisilaitoksen ylikomisario Hans Vuoti. 

Vuoti kehottaa huolehtimaan myös koronaturvallisuudesta.
- Pohjois-Savo on koronan kiihtymisvaiheessa ja yleisötilaisuudet ovat aiemminkin olleet suotuisia koronan leviämisalustoja, joten tehdään tästä tapahtumasta poikkeus ja pidetään korona kurissa pitämällä huoli turvaväleistä ja käytetään maskia sekä muistetaan huolehtia käsihygieniasta, Vuoti muistuttaa.

Aiempina vuosina itse huvialueella on järjestys säilynyt hyvin, mutta huvialueen ulkopuolella on häiriköity ja nujakoitu. Poliisi tulee valvomaan erityisesti huvialueen ulkopuolisia alueita.

Vuoti muistuttaa lisäksi, että Väinölänniemen vesialue on määritelty 100 metriä rannasta huvialueeksi, eikä alueella saa tapahtuman aikana veneillä. Poliisi on mukana valvomassa myös vesiliikennettä loppuviikon aikana. 

- Tehdään tästä yhdessä turvallinen ja viihdyttävä tapahtuma. Pidetään itsestä ja kavereista hyvä huoli sekä järki mukana. Toivotaan, että myös sää on loppuviikon aikana suotuisa, kiteyttää Vuoti.
 

Itä-Suomen poliisilaitos Kuopio Pohjois-Savo Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta
Itä-Suomen poliisilaitos
prosessit
tapahtumat
yleinen järjestys