Hyppää sisältöön

Poliisi otti kiinni kaksi Kontulassa häiriköinyttä miestä

Julkaisuajankohta 12.10.2018 14.20
Tyyppi:Uutinen

Poliisi sai torstai-iltana tiedon, että kolme miestä riehuu Kontulassa. Silminnäkijöiden mukaan kaksi heistä oli heitellyt pysäköintialueella autoja joko kivillä tai täysillä oluttölkeillä. Yksi miehistä oli käynyt ulostamassa maantasossa sijaitsevan asunnon terassille.

– Poliisi otti kaksi 1990-luvun jälkimmäisellä puoliskolla syntynyttä miestä kiinni rikoksesta epäiltyinä. Toisen hallusta löytyi turvallisuustarkastuksen yhteydessä kaasusumutin, johon miehellä ei ollut asianmukaista lupaa, sanoo rikoskomisario Pekka Seppälä Helsingin poliisilaitokselta.

Kiinniotettujen tuntomerkkeihin sopivat henkilöt olivat käyneet aiemmin virtsaamassa kerrostalojen rappukäytäviin. Asiaa tutkitaan vahingontekoina, lievänä ampuma-aserikoksena, kotirauhan rikkomisena ja huumausaineen käyttörikoksena.

Helsingin poliisilaitos Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen