Poliisi puhallutti liikenneraittiuspäivänä 315 kuljettajaa

Julkaisuajankohta 9.6.2021 15.15
Uutinen

Liikenneraittiuspäivää vietettiin valtakunnallisesti 6.6.2021. Sisä-Suomen poliisilaitoksen alueella puhallutettiin 315 kuljettajaa ja päihtyneitä kuljettajia ei todettu. Viikon aikana poliisi on kuitenkin kirjannut rattijuopumusepäilyjä runsaasti.

Poliisi panostaa kesän aikana aktiivisesti rattijuopumusvalvontaan. Seuraava tehovalvonta on juhannusviikolla.

Päihtynyt kuljettaja Uuraisilla ja Valkeakoskella

Poliisi sai Hätäkeskuksen kautta tehtävän 2.6.2021 Uuraisille, jossa päihtynyt henkilö lähtenyt autolla liikkeelle. Poliisi pysäytti kuljettajan Pirttimäentiellä ja kuljettaja puhalsi poliisin tarkkuusalkometriin rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Hätäkeskus antoi poliisille 2.6.2021 noin kello 18 tehtävän epäillystä päihtyneestä kuljettajasta Valkeakoskella. Poliisi pysäytti kuljettajan Tukkitiellä Valkeakoskella. Kuljettaja kieltäytyi antamasta henkilötietoja ja kieltäytyi alkometrikokeesta. Kuljettaja vietiin terveysasemalle verikokeisiin, jossa henkilön käytös oli aggressiivista ja sekavaa. Henkilö kuljetettiin verikokeiden ottamisen jälkeen päihtyneiden säilöön Tampereelle ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja niskoitteluun poliisia vastaan. 

Lempäälässä reilua ylinopeutta, Joutsassa kuljettaja pakeni poliisia

Partiota vastaan 3.6.2021 noin klo 7.40 Lempäälässä 130-tiellä kuljettaja ajoi reilua ylinopeutta. Partio mittasi ajoneuvon nopeudeksi 162 km/h, nopeusrajoituksen ollessa 80 km/h. Kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. 

Liikenneyksikön partio kiinnitti 6.6.2021 noin kello 15.30 huomion henkilöautoon, joka ajoi muita ajoneuvoja nopeammin tehden useita ohituksia Nelostiellä Joutsassa. Partion näyttäessä kuljettajalle pysäytysmerkkiä, tämä jatkoi matkaansa pysähtymättä. Leivonmäen taajama-alueella kuljettaja ajoi noin 120km/h nopeudella, nopeusrajoituksen ollessa 40km/h. Taajama-alueelta auto jatkoi matkaa Rutalahden kylää kohti, jossa tehtävälle liittynyt toinen partio asetti piikkimaton.

Ajoneuvo ajoi piikkimaton yli ja pysähtyi vasta renkaiden tyhjetessä. Kuljettajaksi ilmeni ajokiellossa oleva henkilö. Henkilöllä oli kolme aikaisempaa kulkuneuvon kuljettamista oikeudetta. Ajoneuvosta löytyi myös kaasutoiminen ase. Poliisille selvisi paikan päällä, että kuljettaja oli ottanut ajoneuvon luvatta käyttöön. Henkilö vietiin Jyväskylän poliisiasemalla ja hänen epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, moottorikulkuneuvon käyttövarkauteen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja ampuma-aserikokseen. 

Keski-Suomi Liikenne Pirkanmaa Sisä-Suomen poliisilaitos Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta