Poliisi puuttui mopovalvonnassa häirisevään ajoon

Julkaisuajankohta 17.5.2022 9.29
Uutinen

Poliisi tarkasti viikonlopun valtakunnallisen mopovalvonnan aikana yhteensä 969 mopoa kuljettajineen ja noin 400 muuta ajoneuvoa.

Rattijuopumuksesta epäiltyjä tavattiin 11 ja 66 kuljettajalla ei ollut ajoneuvon edellyttämää ajokorttia. Väliaikaiseen ajokieltoon määrättiin kortin riittämättömyyden, rattijuopumuksen tai vakavaa piittaamattomuutta osoittavan ajotavan vuoksi 80 ajo-oikeuden haltijaa.

Tarpeettomaan ja häiritsevään ajoon puututtiin 35 tapauksessa ja muuhun liikennesääntöjen rikkomiseen 93 tapauksessa. 

Kulkupelien kuntoon puututtiin yhteensä 380 tapauksessa. Huomautuksella selvisi 165 kuljettajaa ja liikennevirhemaksun tai sakon sai 215 kuljettajaa. Maksuseuraamuksista 52 seurasi siitä, että mopo katsottiin muutetun moottoripyöräksi ja 37 tapauksessa syynä oli ajoneuvon tehoton äänenvaimennus.

Poliisitarkastaja Tuomo Katajisto Poliisihallituksesta ei kohderyhmän nuoresta iästä huolimatta ole yllättynyt rattijuopumuksesta epäiltyjen määrästä, joka on korkeampi kuin autoilijoilla keskimäärin.

-  Asiaa selittää osin valvonnan painottuminen viikonloppuiltoihin sekä se, että osa nuorista ei ymmärrä syyllistyvänsä rattijuopumukseen ajaessaan mopolla humalassa. Osa saattaa myös ajatella kiinnijäämisriskin olevan niin pieni, että kokeilevat onneaan. 

Sen sijaan kypärän käytön ja henkilökuormauksen osalta Katajisto oli positiivisesti yllättynyt, koska näihin rikkeisiin jouduttiin puuttumaan yhteensä vain kahdeksassa tapauksessa.