Poliisi siirsi 29 maaliskuista kokoontumisrikkomusta syyteharkintaan

Julkaisuajankohta 14.10.2021 15.42
Uutinen

Helsingin poliisi on tutkinut kokoontumisrikkomuksia, jotka tapahtuivat mielenosoituskulkueessa 20. maaliskuuta 2021.

Poliisi epäili 28 henkilöä kokoontumisrikkomuksista, koska he laiminlöivät poliisin etukäteen antamia ohjeistuksia mielenosoituksen järjestämisestä. Mielenosoitusten ilmoittajat eivät myöskään noudattaneet voimassa ollutta lakia tilaisuudessa. 

Poliisille tehtiin 31 ilmoitusta erillisistä mielenosoituksista. Ne yhdistyivät rajoituksista huolimatta yhdeksi suureksi kulkueeksi. Tapahtuma-aikaan oli voimassa kuuden henkilön kokoontumisrajoitus.

Alun perin poliisille tehtiin ilmoitus noin 200 henkilön mielenosoituskulkueesta Senaatintorilta Kansalaistorille. Ilmoituksessa todettiin, että osallistujat kulkevat kuuden hengen ryhmissä.

– Poliisi ilmoitti järjestäjälle, että kulkueen järjestäminen hänen kuvaamallaan tavalla ei ole mahdollista. Hänelle kerrottiin, että mielenosoituksen voi järjestää vain, jos siihen osallistuu enintään kuusi henkilöä, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Juha-Matti Suominen.

Tästä huolimatta Senaatintorille kokoontui noin 300 henkilöä, jotka marssivat yhtenä joukkona Helsingin keskustan läpi eduskuntatalolle.

Kokonaisuus siirtyi syyteharkintaan tänään 14. lokakuuta.

Helsingin poliisilaitos Helsinki Rikokset ja tutkinta Uutinen