- Poliisi
- fi
- Uutishuone
- Uutinen
Poliisi valvoi näkyvästi Keravan keskustassa puolen vuoden ajan - pahoinpitelyrikokset vähenivät
Keravalla mm. Aurinkomäen ja Puuvalonaukion alueet, olivat Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen tehovalvonnan kohteena kesästä syksyyn saakka. Syynä tähän oli poliisin saama asukaspalaute sekä poliisipartioiden omat havainnot Keravan keskustassa havaituista häiriöistä, kuten päihteiden käytöstä ja päihtyneiden henkilöiden aiheuttamista järjestyshäiriöistä. Myös Itä-Uudenmaan poliisin omien tietojen mukaan alueen häiriötehtävät olivat lisääntyneet ja viitteitä oli ollut myös siitä, että alueella käytetään ja välitetään huumausaineita.
Poliisin valvonnan kohdentaminen tietyille alueille ei ole tavatonta, vaan valvonnan kohdentaminen ja tehostaminen ovat osa poliisin omaa tietojohtoista ja suunnitelmallista toimintaa, minkä tavoitteena on alueen turvallisuustilanteen ja asukkaiden turvallisuudentunteen parantaminen. Tavoitteena on myös tunnistaa yleistä järjestystä ja turvallisuutta vaarantavia tekijöitä tai ryhmiä.
Kohteet vaihtelevat ja nyt kesästä syksyyn yhtenä tehostetun valvonnan kohteena oli Kerava. Mukaan tähän valvontajaksoon mahtui pari tehostettua, viikonloppuihin ajoitettua, valvontatapahtumaa, jossa virka- ja siviilipukuiset poliisit partioivat alueella ja puuttuivat aktiivisesti havaitsemiinsa häiriöihin. Ongelmakohteita ja häiriötä aiheuttaneita henkilöitä saatiin kartoitettua ja tilanne pysyi rauhallisena. Valvonnan aikana poliisi puuttui aktiivisesti ja ennalta estävästi muun muassa päihtyneiden henkilöiden toimintaan eri toimenpitein. Näkyvällä valvonnalla kyettiin rauhoittamaan Keravan keskustan aluetta.
– Tehostettu ja kohdennettu valvonta tuotti tulosta ja valvontajakson aikana pahoinpitelyrikosten voidaan todeta vähentyneen ydinkeskustan alueella. Poliisi oli enemmän läsnä ja puuttui häiriöihin matalalla kynnyksellä, joka osaltaan näkyi tilastoissa lisääntyneinä häiriötehtävinä, komisario Tomi Salosyrjä Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kertoo.
Aktiivisen valvonnan tuotoksena poliisi on voinut pureutua tarkemmin häiriöiden taustalla oleviin syihin. Analyysin myötä eri toimenpidevaihtoehtoja on voitu kartoittaa ja suunnitella poliisitoimintaa vaikuttavuuden näkökulmasta. Sidosryhmäyhteistyö nousee tässäkin keskiöön. Turvallisuussuunnittelua tehdään yhdessä muun muassa Keravan kaupungin kanssa.
– Tehovalvonnassa ei noussut esille mitään erityistä huolta aiheuttavaa ilmiötä, mutta valvonnalle ja ennalta estävälle työlle nähdään kuitenkin olevan yhä tarvetta. Valvontaa jatketaan Keravalla painotetusti valvontajakson avulla saatujen tietojen pohjalta ja myös toimenpiteitä voidaan kohdentaa aiempaa tarkemmin ja tehokkaammin. Poliisi on siis aktiivisesti läsnä Keravalla jatkossakin, komisario Laura Naumanen Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta summaa.