Poliisilla kiireinen viikonloppu Etelä-Karjalassa

Julkaisuajankohta 15.8.2022 11.45
Uutinen

Poliisilla on ollut työntäyteinen viikonloppu Etelä-Karjalassa. Viikonlopun aikana poliisi onnistui tavoittamaan valvonnassaan muun muassa kolme rattijuoppoa. Lisäksi poliisia on työllistänyt useat epäillyt väkivallanteot.

Kolme epäiltyä rattijuopumusta

Poliisin suorittama valvonta tavoitti viikonlopun aikana kolme epäiltyä rattijuoppoa. Kyseisissä tapauksissa kuljettajien epäillään ajaneen alkoholin vaikutuksen alaisena. Yhtä kuljettajaa poliisi epäilee päihtyneenä ajamisen lisäksi kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Poliisi tavoitti kuljettajista yhden Ruokolahdella ja kaksi Lappeenrannassa. 


Kahdeksan epäiltyä pahoinpitelyä

Viikonlopun aikana poliisin tietoon on tullut useampi epäilty pahoinpitely, joista neljä on tapahtunut Lappeenrannassa ja neljä Imatralla. Tutkittavana olevista teoista kolme on tapahtunut Lappeenrannan keskustan alueella ja kaksi Imatran keskustan alueella. Muut epäillyt väkivallanteot ovat tapahtuneet yksityisasunnoissa. Yhtä tapauksista tutkitaan törkeänä pahoinpitelynä.


Rikoksen kohteeksi joutuneiden henkilöiden tukipalvelu

Väkivallantekoihin liittyen poliisi haluaa muistuttaa, että Rikosuhripäivystys (RIKU) on maksuton tukipalvelu, jonka tehtävänä on parantaa rikoksen uhrin, hänen läheisensä ja rikosasian todistajan asemaa.