Poliisilla työntäyteinen yövuoro Hämeessä

13.6.2021 9.03
Uutinen

Hämeen poliisilaitoksen alueella on lauantain ja sunnuntain välinen yö ollut poliisilla varsin työntäyteinen. Tehtäviä oli kaikkiaan 142 kappaletta koko laitoksen alueella. Poliisia on työllistänyt mm, useat rattijuopot sekä muutamat pahoinpitelyt. Päihtymyksen tai muun häiriökäyttäytymisen vuoksi poliisin suojiin päätyi kymmenen henkilöä.

HAUSJÄRVI

Lauantaina iltapäivällä kello 15.45 aikaan poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen henkilöstä, joka oli kaatunut mopolla Virpeistöntien ja Uusitien risteyksen läheisyydessä. Noin 40-vuotias mies oli loukkaantunut kaatumisen seurauksena. Sairaankuljetus toimitti miehen sairaalaan hoitoon. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta sekä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

LAHTI

Lauantaina iltapäivällä poliisi sai ilmoituksen henkilöstä, joka oli aggressiivisen käytöksen vuoksi poistettu Lahden keskustassa sijaitsevasta ravintolasta. Mies oli kuitenkin yrittänyt palata takaisin ravintolaan ja aiheutti häiriötä ravintolan edustalla. 1990-luvulla syntynyt mies vastusti siinä määrin poliisin kiinniottoa, että häntä epäillään virkamiehen väkivaltaiseen vastustamisesta. Mies toimitettiin Lahden poliisiasemalle rauhoittumaan.

HÄMEENLINNA

Lauantaina iltapäivällä kello 16.40 aikaan poliisipartio pysäytti Hietasentiellä pakettiauton tarkistaakseen kuljettajan ajokunnon. Autoa kuljettanut 1970-luvulla syntynyt mies puhalsikin seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Mies käytettiin tarkkuusalkometrikokeessa ja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

JANAKKALA

Lauantai-iltana kello 23.00 aikaan poliisipartio kiinnitti huomiota henkilöautoon, joka seisoi paikallaan ajoradalla ajovalot päällä Paperitekijäntiellä. Auton kuljettajan paikalta tavattiin 1990-luvun lopulla mies, jolla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Miestä epäillään kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Mies on jäänyt kortitta ajosta kiinni 12. kertaa vuoden sisällä.

HATTULA

Sunnuntain puolella kello 03.15 aikaan poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen mahdollisesta rattijuoposta, joka oli matkalla Hämeenlinnaan. Poliisipartio tavoittikin tuntomerkkeihin sopivan auton Jokivarrentieltä. Autoa kuljettanut noin 25-vuotias mies puhalsi alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Miehelle suoritettu huumausaineen pikatesti antoi myös positiivisen tuloksen. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, sillä voimassa olevaa ajo-oikeuttakaan ei miehellä ollut.

Hämeen poliisilaitos Kanta-Häme Liikenne Päijät-Häme Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta
Hämeen poliisilaitos
huumeet
järjestyshäiriöt
liikennejuopumus