Rattijuopot riesana Oulussa

Julkaisuajankohta 30.7.2022 6.42
Uutinen

Poliisin haaviin jäi kuluneen 24 tunnin aikana Oulussa useita epäiltyjä rattijuoppoja. Qstock-festivaali työllisti myös jonkin verran poliisia. Huumausaineita poliisi tapasi useamman kerran ja joitakin pahoinpitelyjä johti rikosilmoituksen kirjaamiseen.

Perjantaina aamulla kello 08.40 aikaan partio pysäytti tarkastusta varten Rajakylän Ostoskeskuksen luona autoilijan. Kuljettajana toimineen miehen käytöksen perusteella miehelle tehtiin huumausainepikatesti, joka antoi positiivisen tuloksen amfetamiinille, kannabikselle ja lääkeaineille. Mieheltä ei löytynyt voimassa olevaa ajokorttia. Poliisi kirjasi tapahtumasta rikosilmoituksen rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja ajoneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Iltapäivällä klo 14.00 aikaan sama poliisipartio tarkasti Tuirassa toisen auton kuljettajan ajokunnon samanlaisella tuloksella. Tällä kertaa pikatesti antoi aiheen epäillä miehen käyttäneen amfetamiinia ja huumaavia lääkeaineita. Myös tämän auton kuljettaja osoittautui ajo-oikeudettomaksi. Hänenkin osaltaan partio kirjasi rikosilmoituksen samoilla rikosnimikkeillä.

Kello 17.00 aikaan liikennettä valvonut moottoripyöräpoliisi pysäytti Limingantiellä autoilleen miehen. Hänen olemuksestaan oli nähtävissä hänen olevan huumaavien aineiden vaikutuksen alaisena. Mies kertoi käyttäneensä buprenorfiinia eli lääkeaine Subutexiä. Etsinnässä miehen hallusta löytyi lisäksi huumaavia lääkeaineita joihin hänellä ei ole reseptiä. Ajokorttia ei myöskään hänellä ollut esittää.

Poliisi kirjasi rikosilmoituksen huumausainerikoksesta, rattijuopumuksesta ja ajo-oikeudetta ajosta.

Kello 18.30 poliisipartio kiinnitti huomiota Pohjantiellä liikkuvan auton epävarmaan ajotapaan. Auto pysäytettiin ja kuljettajalle tehtiin puhalluskoe. Tulos oli 2.88 promillea. Partio määräsi miehen ajokieltoon ja kirjasi rikosilmoituksen törkeästä rattijuopumuksesta.

Qstock-festivaalialueen portilla poliisi joutui avustamaan sairaankuljetusta hankalan asiakkaan kuljetuksessa hieman ennen  kello 20. Mies oli käynyt sairaankuljetuksen henkilökunnan kimppuun ja yrittänyt rikkkoa ambulanssin varusteita. Kuljetuksen aikana potilas oli alkanut riehumaan ambulanssissa, jolloin mukana ollut poliisimies joutui käyttämään voimakeinoja hänen rauhoittamisekseen.  

Asiakas yritti useaan otteeseen purra poliisia siinä kuitenkaan onnistumatta. Hänen tekemisistään kirjattiin rikosilmoitus pahoinpitelystä ja virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.

Yöllä kello 01.30 aikaan poliisi sai tehtävän Kastelliin, jossa oli sekava henkilö. Ongelmallisen käytöksen vuoksi poliisipartio päätti ottaa henkilön kiinni rikoksilta ja häiriöiltä suojaamiseksi. Kiinnioton yhteydessä hän vastusteli voimakkaasti poliisia rimpuilemalla ja potkimalla. Hän myös yritti vaurioittaa poliisiauton kuljetustilaa.  Hänen osaltaan kirjattiin rikosilmoitus virkamiehen vastustamisesta ja lievästä vahingonteosta. Poliisi kuljetti hänet yöksi säilöön enempien häiriöiden estämiseksi.

Qstock festivaalit sujuivat pääosin rauhallisesti poliisin kannalta. Festivaalin päätyttyyä keskustan alueella oli liikkeellä runsaasti ihmisiä. Poliisi joutui muutamia kertoja puuttumaan häiritsevään käytökseen. Kahdesta eri nujakoinnista keskustan alueella kirjattiin rikosilmoitus pahoinpitelystä.

Huumausaineiden kenttävalvonta paljasti useita huumausaineen käyttörikoksia sekä kaksi huumausainerikosta.

 

 

Oulu Oulun poliisilaitos Pohjois-Pohjanmaa Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta