Rattijuopumuksesta epäillyn autossa väärät kilvet Lahdessa

Julkaisuajankohta 8.9.2021 10.32
Uutinen

Hämeen poliisin vuorokausi oli tehtävämäärältään melko rauhallinen, tehtäviä kertyi hieman alle 200 kappaletta. Poliisin haaviin jäi kuitenkin liikenteessä pari päihtynyttä auton kuljettajaa. Hämeenlinnassa moottoritiellä tapahtui tiistaiaamuna ulosajo, josta kaksi henkilöä kuljetettiin sairaalaan tarkastettavaksi.

LAHTI:

Hieman yli 40-vuotiaan naisen epäillään syyllistyneen varkauteen Lahden keskustassa sijaitsevassa kauppaliikkeessä. Nainen oli anastanut kaupasta vaatteita lähes 300 euron arvosta irrottamalla niistä hälyttimet ja poistumalla sen jälkeen liikkeestä maksamatta tuotteita. Vartijat olivat kuitenkin havainneet naisen puuhat ja ottivat tämän kiinni. Osa tuotteista kuitenkin vaurioitui siten, että ne olivat myyntikelvottomia.

Poliisipartio tavoitti tiistaina iltapäivällä Launeella henkilöauton, johon oli kiinnitetty siihen kuulumattomat rekisterikilvet. Auton kuljettajaksi osoittautui ajokiellossa oleva hieman yli 50-vuotias nainen. Kuljettaja puhalsi alkometriin nollat, mutta huumausainepikatesti osoittautui positiiviseksi. Naista epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja ajoneuvorikkomuksesta.

HÄMEENLINNA:

Poliisi sai tiistaiaamuna ilmoituksen Valtatiellä 3, Parolan pohjoispuolella, tapahtuneesta ulosajosta. Paikalla selvisi, että Helsingin suuntaan matkalla ollut taksi oli törmännyt moottoritien keskikaiteeseen ja suistunut sen jälkeen keskialueen yli päätyen vastaantulevien kaistalle. Auton kuljettaja sekä matkustaja toimitettiin Kanta-Hämeen keskussairaalaan tarkastettavaksi. Tapahtunutta tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena sekä vammantuottamuksena.

TAMMELA:

Poliisipartio pysäytti Teurolla henkilöauton, jonka kuljettajaksi osoittautui ajokiellossa oleva hieman yli 40-vuotias mies. Miehelle suoritettu puhalluskoe oli kunnossa, mutta hänelle suoritettu huumausainepikatesti oli positiivinen. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
 

Hämeen poliisilaitos Hämeenlinna Kanta-Häme Lahti Liikenne Päijät-Häme Tammela Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta