Rattijuopumuksia Etelä-Karjalassa

Julkaisuajankohta 20.6.2022 10.23
Uutinen

Poliisi valvoi liikennettä Etelä-Karjalassa ja tavoitti viikonlopun aikana kolme rattijuopumuksesta epäiltyä kuljettajaa.

Kolmen henkilöauton kuljettajan epäillään ajaneen huumausaineen vaikutuksen alaisena. Poliisi tavoitti kuljettajat Lappeenrannasta ja Ruokolahdelta. Lisäksi poliisi tavoitti Imatralta henkilöautonkuljettajan, jonka epäillään ajaneen ilman vaadittavaa ajo-oikeutta ja syyllistyneen kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta. 

Lappeenrannan Myllymäessä sytytettiin jäteastia ja autokatos palamaan

Lappeenrannassa syttyi kaksi pientä paloa lauantaiyönä. Myllymäen kaupunginosassa sytytettiin eri osoitteissa jäteastia ja autokatos palamaan. Tapauksissa vahingoittui omaisuutta, mutta ei aiheutunut henkilövahinkoja. Tapahtumapaikalta oli nähty poistuvan kaksi tummiin pukeutunutta henkilöä. Poliisi epäilee, että  tulipalot sytytettiin tahallaan.

Poliisi pyytää silminnäkijähavaintoja, tai muuten asiasta tietäviä ilmoittamaan havaintonsa sähköpostilla vihjeet.kaakkois-suomi@poliisi.fi tai puhelimitse 0295414559.

Etelä-Karjala Kaakkois-Suomen poliisilaitos Liikenne Rikokset ja tutkinta Uutinen