Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen päivittäistiedote 24.2.2016
Vantaan alue
Törkeä rattijuopumus ja liikenneturvallisuuden vaarantaminen
Vantaa, Varisto, 23.2.2016, klo 23.00
Hätäkeskus sai ilmoituksen, että Varistontiellä henkilöauto oli ajanut ulos tieltä ja auton vieressä oli kaksi päihtyneen oloista naista, jotka yrittivät saada autoa liikkeelle. Poliisipartion saapuessa paikalle hinausauto oli nostanut auton pois penkasta. Autossa kuljettajan paikalla istui vuonna 1993 syntynyt vantaalaisnainen, joka kertoi ajaneensa auton ojaan. Kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin tulokseksi 0,57 mg/l ja hänet käytettiin verikokeessa.
Rattijuopumus, kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta, huumausaineen käyttörikos, ajoneuvorikkomus ja kätkemisrikos
Vantaa, Kuninkaala, 24.2.2016, klo 00.20
Vanhalla Porvoontiellä poliisipartio havaitsi henkilöauton, josta puuttui eturekisterikilpi. Partio pysäytti auton ja selvisi, että auton takana ollut rekisterikilpi kuului toiseen ajoneuvoon. Autoa kuljetti vuonna 1974 syntynyt vantaalaisnainen, jolla ei ollut ajo-oikeutta. Kuljettajalle suoritettu huumepikatesti osoitti positiivista amfetamiinille ja hänet käytettiin verikokeessa. Henkilöautoon tehtiin paikanetsintä ja autosta löytyi kannettava tietokone, jota epäillään anastetuksi.
Hyvinkää ja Nurmijärvi
Vahingonteko
Nurmijärvi, Klaukkalantie - Kiikaistenkuja, 23.2.2016 klo 20.55 - 21.15
Sivullinen oli tehnyt havainnon, kuinka nuori mies oli hakannut kitaralla liikekiinteistön ikkunan rikki Klaukkalantien varrella. Tämän jälkeen mies oli irrottanut postilaatikon ja heittänyt sen rikotusta ikkunasta liikkeen sisäpuolelle. Mies oli poistunut paikalta ennen poliisin paikalle tuloa. Hetken kuluttua oli tullut ilmoitus, minkä mukaan mies hakkaa kitaralla autoa Kiikaistenkujalla. Poliisipartio siirtyi uuteen kohteeseen ja otti kiinni rikotun auton luota 32-vuotiaan miehen. Miehen hallussa oli tekovälineenä toiminut bassokitara. Miehen hallusta löytyi vähäinen määrä huumausainetta. Mies otettiin kiinni epäiltynä vahingontekoihin ja hänet toimitettiin Hyvinkään poliisiasemalle.