Rattijuopumuksia Porin poliisiaseman alueella

Julkaisuajankohta 21.11.2022 11.23
Uutinen

Porin poliisiaseman alueella jäi viikonlopun aikana kiinni yhdeksän epäiltyä rattijuoppoa, joista kuusi puhalsi törkeän rattijuopumuksen lukeman.

Poliisipartio pysäytti perjantaina kello 16.30 Porissa Ulvilantiellä henkilöauton, jonka kuljettajana ollut mies puhalsi seulonta-alkometriin 0,7 promillen lukeman. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Häntä epäillään rattijuopumuksesta.

 

Lauantaina kello 7 aikaan partio tavoitti Nakkilan keskustasta rekisteröimättömän, viritetyn mopon, jonka kuljettajana ollut mies puhalsi alkometriin 1,9 promillen lukeman. Hänen epäillään syyllistyneen muun muassa törkeään rattijuopumukseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta. 

 

Partio sai lauantaina kello 12.30 hätäkeskukselta tehtävän liikenneonnettomuudesta Tuorsniemessä. Partion mennessä paikalle selvisi, että henkilöauto oli osunut Tuorsniementien ja Länsiväylän liikenneympyrässä rotvallin reunaan ja auto oli vaurioitunut. Autoa kuljettanut mies puhalsi alkometriin 2,2 promillen lukeman. Kuljettaja oli ajokiellossa. Auton kyydissä oli yksi matkustaja. Kumpikaan ei loukkaantunut. Kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen, liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta. 

 

Hätäkeskus antoi lauantaina kello 19 partiolle tehtävän epäillystä rattijuoposta Kyläsaarentiellä. Partio tavoitti henkilöauton Kyläsaarentiellä ja puhallutti autoa kuljettaneen miehen. Puhalluskokeen tulos oli 3,6 promillea.  Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Hänen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen.

 

Partio suoritti liikenteenvalvontaa lauantaina kello 23 aikaan Nakkilassa VT2:lla, jossa mittasi henkilöauton nopeudeksi 119 km/h, nopeusrajoituksen ollessa 80 km/h. Partio pysäytti auton ja puhallutti kuljettajan. Puhalluskokeen tulos oli 1,4 promillea. Auton kyydissä oli kaksi matkustajaa. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Hänen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.

 

Partio pysäytti sunnuntaina kello 00.30 Lautapojantiellä henkilöauton, jonka kuljettaja puhalsi alkometriin 1,5 promillen lukeman. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.

 

Sunnuntaina kello 2 aikaan partio pysäytti Maanmittarinkadulla henkilöauton, jonka kuljettaja puhalsi alkometriin 0,36 promillea. Kuljettajalle tehtiin myös huumepikatesti, joka osoitti positiivista kannabikselle. Kuljettaja oli ajokiellossa.  Hänen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.
Sunnuntaina kello 3 aikaan Nakkilassa VT2:lla partiota vastaan ajoi ohituskaistojen alkaessa henkilöauto, jolle mitattiin nopeudeksi 151 km/h, nopeusrajoituksen ollessa 80 km/h. Partio kääntyi auton perään ja yritti pysäyttää tämän, mutta näköyhteys pakenevaan katosi. Partio löysi lopulta kyseisen auton tyhjänä Ruskilasta. Hetken kuluttua myös autoa kuljettanut mies ilmestyi paikalle. Hänelle tehty puhallustesti antoi tulokseksi nolla lukeman. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Hänen epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.

 

Partio pysäytti sunnuntaina kello 5 aikaan Antinkadulla henkilöauton, jonka kuljettajana ollut mies puhalsi alkometriin 1,6 promillen lukeman. Kuljettaja oli ajokiellossa. Hänen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta. 
 

Liikenne Lounais-Suomen poliisilaitos Nakkila Pori Rikokset ja tutkinta Satakunta Ulvila Uutinen