Rattijuopumus Joensuun Uimaharjussa, risteyskolari Nurmeksessa

Julkaisuajankohta 8.3.2021 13.42
Uutinen

Liikennerikokset Joensuussa ja Nurmeksessa.

Sunnuntai-iltana kello kymmenen Joensuun Uimaharjussa poliisipartion toimenpiteisiin joutui mieshenkilö kuljettaessaan henkilöautoa. Mies puhalsi alkometriin 1.81 promillea. Hänet kuljetettiin tarkkuusalkometrille Joensuuhun. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. 

Nurmeksessa sattui risteyskolari maanantai aamuna hieman ennen kello yhdeksää Välitien ABC:n liittymässä. Poliisi ei päässyt paikalle, mutta osalliset selvittivät tilannetta poliisille puhelimitse. Toinen autoista oli aikeissa mennä ABC-huoltamolle ja ajoi Välitietä, kun toinen osapuoli tuli huoltoaseman pihasta Välitielle törmäten toiseen autoon. Huoltamon pihasta tullut kertoi poliisille, että oli havainnut toisen ajoneuvon liian myöhään eikä siksi ehtinyt väistää. Tilanteessa ei ollut epäselvyyttä syyllisyydestä, sillä toinen osapuoli tuli tielle piha-alueelta. Asia on osapuolten mukaan sovittu. Poliisi epäilee toista osapuolta liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. 
 

Itä-Suomen poliisilaitos Joensuu Liikenne Nurmes Pohjois-Karjala Uutinen