Hyppää sisältöön

Rauman poliisiaseman päivittäistiedote

Julkaisuajankohta 13.9.2016 9.33
Tyyppi:Uutinen

Rauman äijänsuon stadionilla on murtauduttu 8.9.2016 klo 00.00-11.00 välisenä aikana Pallo-Iirojen omistamaan konttiin ja sieltä on anastettu omaisuutta. Tapaukseen liittyviä havaintoja pyydetään ilmoittamaan Rauman rikospoliisiin 0295417780 tai tutkinta.rauma@poliisi.fi.

Poliisipartio pysäytti ja puhallutti maanantaina 12.9.2016 klo 19.55 Eurassa kantatiellä 43 henkilöauton, jonka euralainen vuonna 1989 syntynyt mieskuljettaja puhalsi tarkkuusalkometriin lukeman 0,55 mg/l. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Raumalaismiehen kuljettama Porin suuntaan menossa ollut auto ajautui vastaantulevien kaistalle Eurajoella vt8:lla n. 2 km Kirkkotien risteyksestä Porin suuntaan maanantaina 12.9.2016 n. klo 17.41. Porin suunnasta vastaan tulleet kaksi autoa joutuivat väistämään väärälle kaistalle ajautunutta autoa sillä seurauksella, että jälkimmäinen autoista suistui tienluiskaan ja osui tierumpuun. Tierumpuun osuneen auton kuljettaja vietiin hoidettavaksi Satakunnan keskussairaalaan. Miehen auton etuosa vaurioitui pahasti tilanteessa. Väärälle kaistalle ajautuminen johtui alustavan selvityksen mukaan kuljettaman nukahtamisesta rattiin, ja kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Lounais-Suomen poliisilaitos Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen