Hyppää sisältöön

Rovaniemen poliisin viikonlopputerveiset

Julkaisuajankohta 26.5.2019 15.23
Tyyppi:Uutinen

Rovaniemen poliisilla on ollut keväisen sateinen, työntäyteinen viikonloppu. Hälytystehtäviä on tullut tasaiseen tahtiin normaaliviikonlopun veroisesti.

Ranua 25.5.2019

Hätäkeskus ilmoitti, että Ranuan koululla palaa. Paikalle meni pelastuslaitoksen yksiköitä ja poliisipartio. Paikalla kävi ilmi, että puu-/metallityöpajan purunpoistoputki oli ollut tulessa ja pelastuslaitos oli saanut palon sammumaan. Poliisi kaipaa mahdollisia silminnäkijähavaintoja koulun alueella liikkujista 25.5. n. klo 23 aikaan. Havainnoista voi ilmoittaa esimerkiksi sähköpostilla rovaniemi.tutkinta.lappi@poliisi.fi.

***

Rovaniemi, rattijuopumus 24.5.2019

Liikennesektorin partio pysäytti Viirinkankaalla 61-vuotiaan miehen, jolle suoritettiin puhalluskoe. Tulos oli 0,46 mg/l uloshengitysilmaa, joten miestä epäillään rattijuopumuksesta. Lisäksi mies oli liikkeellä katsastamattomalla autolla, mistä seurasi lisärikosnimikkeeksi ajoneuvorikkomus.

Toinen rattijuoppo jäi poliisin haaviin saman päivän iltapuolella, kun poliisipartio pysäytti Kemintiellä poliisille ennestään tutun 29-vuotiaan miehen ajokunnon tarkastusta varten. Mies puhalsi seulonta-alkometriin nollat, mutta huumausainepikatesti näytti positiivista tulosta huumausaineelle. Miestä epäillään tämän takia rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Miehellä ei ole ajo-oikeutta, joten nimikelistaan rapsahti lisäksi kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta.

***

Kevät kaivaa esiin taas pyörävarkaat. Poliisi on joutunut taas kirjaamaan useita pyörävarkausilmoituksia ja niitä tullaan valitettavasti edelleen naputtelemaan koneelle. Poliisi muistuttaakin pyörän omistajia suojaamaan pyöränsä varkailta:

1. Merkitse heti muistiin pyöräsi tunnistetiedot; merkki, malli, väri, rungon numero sekä mahdolliset erityistuntomerkit ja valokuvaa vielä pyöräsi. Näin pystyt kuvailemaan pyöräsi parhaiten, jos se varastetaan.
2. Hanki vähintään yksi hyvä, tukevantuntuinen ja luotettava merkkilukko. Älä osta halvinta lukkoa.
3. Lukitse aina pyöräsi, vaikka jättäisit sen vain hetkeksi näkyvistäsi.
4. Pidä pyörä lukittuna sekä ulkona että sisällä.
5. Harkitse tarkkaan mihin ja milloin jätät pyöräsi. Avara julkinen paikka, jossa liikkuu ihmisiä, on parempi kuin pimeä sivukuja. Pyörä on parempi jättää yön yli lukittuun tilaan kuin ulos.
6. Käytä kahta erityyppistä lukkoa: U-lukkoa rungon ja takarenkaan lukitsemiseksi telineeseen ja kaapelilukkoa eturenkaan lukitsemiseksi runkoon.

Nämä ohjeet löytyivät Polkupyöräwikistä (www.polkupyoraily.net)

Näillä ohjeilla pyörävarkaiden työtä saadaan hieman hankaloitettua. Mikäli nyt kuitenkin pyöräsi anastetaan, niin poliisi tarvitsee pyörästäsi yksilöiviä tietoja. Kesän aikana löytöpyöriä putkahtelee esiin eri puolilla kaupunkia ja hyvin moni niistä saataisiin palautettua omistajalleen, mikäli omistaja muistaisi pyörästään muitakin tuntomerkkejä kuin pelkän merkin ja mahdollisesti värin. Käytännössä pyörän erottaa toisesta pyörästä runkonumerolla, joka löytyy hyvin monesti pyörän keskiöstä (käännä pyörä ylösalaisin ja etsi läheltä polkimia) tai tangosta. Mikäli et ole ottanut vielä sarjanumeroa ylös, tee se vaikka heti tämä luettuasi.

Pyörävarkaista ja hieman sateisesta viikonlopusta huolimatta toivotamme mukavaa tulevaa työviikkoa!

Lapin poliisilaitos Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen