- Poliisi
- fi
- Uutishuone
- Uutinen
Sisä-Suomessa rattijuopumuksia ja pahoinpitelyjä
Poliisipartio kiinnitti huomiota Tampereella Hämeenpuistossa henkilöautoon ja pysäytti tämän Koulukadulle tarkastusta varten lauantaina klo 16.58. Autoa kuljetti noin 30-vuotias mies ja hänelle puhalluskoe näytti nollatulosta. Huumepikatesti tosin näytti positiivista. Mies käytettiin verikokeessa ja häntä epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.
Lauantaina klo 18.50 poliisipartio pysäytti Jyväskylässä Hannikaisenkadun ja Kilpisenkadun risteyksessä liikennetarkastusta varten auton, jota kuljetti noin 30-vuotias mies. Kuljettajalle suoritettu puhalluskoe näytti nollaa, mutta huumepikatesti näytti positiivista. Kuljettaja käytettiin verikokeessa ja häntä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Auton kyydissä ollutta matkustajaa epäillään ajokorttirikkomuksesta, koska hän luovutti ajoneuvon toisen kuljetettavaksi, vaikka tältä puuttui vaadittu ajo-oikeus.
Toistaiseksi tuntematon mies anasti olutta Jyväskylässä Sepänkadulla sijaitsevasta kioskista klo 19.40. Mies ottanut kaksi packia olutta ja juossut ulos kioskista maksamatta tuotteita. Ulkopuolinen henkilö juossut varkaan perässä, mutta ei tavoittanut tätä. Tapahtuneesta on kirjattu ilmoitus näpistyksestä.
Hätäkeskukseen ilmoitettiin näpistelijästä Tampereella Sammonkadulla sijaitsevassa tavaratalossa lauantaina klo 21.30. Vartija kertoi poliisipartiolle, että noin 30-vuotias naishenkilö keräsi tuotteita hyllystä koriin ja meni sovituskoppiin tuotteiden kanssa. Nainen piilotti tuotteet vaatteisiinsa ja kassiinsa, jonka jälkeen poistui maksamatta tuotteita. Häntä epäillään näpistyksestä.
Hätäkeskukseen tuli ilmoitus mahdollisesta rattijuoposta. Poliisipartiot tapasivat ilmoitetun auton Tampereen ja Kangasalan rajalla lauantaina klo 23.30 aikaan. Autoa kuljetti noin 40-vuotias mies, jolle puhalluskoe näytti rattijuopumuksen lukemia. Mies käytettiin tarkkuusalkometrikokeessa ja häntä epäillään rattijuopumuksesta. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja hänen ajokorttinsa otettiin poliisin haltuun.
Tampereen Viinikankadulla poliisipartio pysäytti liikennetarkastusta varten auton sunnuntaina klo 00.49. Autoa kuljetti noin 30-vuotias mies, jolle seulonta-alkometri näytti nollaa, mutta huumepikatesti näytti positiivista. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.
Poliisipartio pysäytti auton tarkastusta varten Valkeakoskella Toijalantiellä sunnuntaina klo 00.59 aikaan. Autoa kuljetti hieman alle 30-vuotias mies, jolle suoritetun alkometrikokeen tulos näytti rattijuopumuksen lukemaa. Tarkkuusalkometrikoe näytti myös rattijuopumusta. Kuljettajan ajokortti otettiin poliisin haltuun ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Miestä epäillään rattijuopumuksesta.
Lisäksi yön aikana poliisipartioita työllistivät erilaiset tappelut ja nahinoinnit niin yksityisillä kuin yleisilläkin paikoilla. Ohessa muutama poiminto yleisten paikkojen osalta:
Klo 22.30 Jyväskylässä Hannikaisenkadulla sijaitsevassa ravintolassa 1950-lvulla syntynyt mies kävi kiinni samaa ikäluokkaa olevaan naisen. Mies väänsi naisen kättä ja kävi kiinni kaulasta. Mies otettiin kiinni pahoinpitelystä epäiltynä.
Klo 00.04 tapahtuneen epäillyn pahoinpitelyn, toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapidon ja järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisen vuoksi tuotiin nuori mies putkaan Lempäälän työväentalon edustalta. Hän oli yrittänyt päästä sisätiloihin, mutta järjestyksenvalvojan eväsi pääsyn. Kiinniotettu mies oli käynyt kiinni järjestyksenvalvojaan, uhkaillut ja potkaisi lähtiessään paikalla ollutta naista. Hänen hallustaan löytyi puukko.
Klo 02.43 otettiin Keuruulla Keuruuntiellä sijaitsevasta ravintolasta kiinni nuori aikuinen mies, joka oli nukahtanut baaritiskille. Vahtimestarin heräteltyä asiakasta tämä raivostui ja yritti lyödä vahtimestaria nyrkillä. Vartija tuli apuun ja mies saatiin hallintaan. Lattialla mies oli vielä yrittänyt purra kiinniottajiaan.
Klo 03.00 Tampereella Hatanpään Valtatiellä sijaitsevassa ravintolassa iltaa viettänyttä 24-vuotiasta naista epäillään järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta. Hän yritti estää henkilökunnan työtä läpsäisemällä kahta järjestyksenvalvojaa kasvoihin. Lisäksi hän oli portaissa rynnännyt ja tönäissyt järjestyksenvalvojaa rinnasta.
Klo 03.14 Mänttä-Vilppulassa ravintolasta poistettu 26-vuotias mies potkaisi järjestyksenvalvojaa kylkeen. Rikosilmoitus kirjattiin järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta.
Klo 03.29 poliisipartio havaitsi Jyväskylän Kauppakadulla sijaitsevan ravintolan edustalla tappelun, jossa oli osallisina kaksi 1990-luvulla syntynyttä miestä. Lyöjä juoksi karkuun, mutta poliisi juoksi hänet kiinni. Asianomistaja sai ruhjeen kasvoihinsa. Tapahtunutta tutkitaan pahoinpitelynä.
Klo 03.46 hätäkeskus ilmoitti poliisille, että Tampereen Satakunnankadulla oli tapahtunut pahoinpitely. Tekijä oli poistunut paikalta, mutta hänen henkilöllisyytensä saatiin selvitettyä. Rikoksesta epäilty mies oli lyönyt nyrkillä ja jonkinlaisella lyömävälineellä asianomistajaa ylävartaloon. Alustavien selvitysten perusteella asianomistajan vammat eivät olleet vakavia.
Klo 03.50 n. kolmekymppistä miestä pahoinpideltiin lyöden ja potkien Tampereen Koskikadulla sijaitsevalla taksitolpalla. Asianomistaja sai ruhjeita kasvoihinsa ja hänet kuljetettiin ambulanssilla Acutaan tarkastettavaksi. Tekijä oli poistunut paikalta. Havaintoja ja vihjeitä pahoinpitelijästä voi ilmoittaa numeroon 0800 90022.
Klo 03.53 Jämsän Äijän aukiolla tapahtui pahoinpitely, jossa n. kolmekymppinen mies löi nyrkillä kasvoihin saman ikäistä miestä. Poliisipartion saavuttua paikalle oli tilanne jo rauhoittunut. Rikoksesta epäilty mies tuotiin kiinniotettuna poliisiasemalle.
Klo 04.34 Tampereen Hämeenkadulla sijaitsevassa pizzeriassa tapahtui pahoinpitely. 24-vuotiasta miestä lyötiin tuntemattoman miehen toimesta nyrkillä päähän. Asianomistaja sai kuhmun otsaansa.
Klo 04.50 poliisipartio havaitsi Tampereen Hämeenkadulla miehen potkivan maassa makaavaa toista miestä. Parikymppinen potkija otettiin kiinni. Asianomistaja sai ruhjeita kasvoihinsa.