Jukolan suunnistustapahtuma järjestetään tänä vuonna Sisä-Suomen poliisin alueella Kangasalla. Paikalle odotetaan noin 50 000 ihmistä, yleisöä ja urheilijoita.
Tapahtuma tulee ruuhkauttamaan liikennettä Kangasalla 12-tiellä 15-16.6.2019.
Lauantaina 15.6. tapahtuman ensimmäisenä päivänä on odotettavissa liikenteellisesti pahimmat ruuhkat noin klo 9-14 välillä. Liikenne tulee ruuhkautumaan 12-tiellä, Kaivannon, Raikun ja Iharin alueella ja mahdollisesti laajemminkin. Tapahtuman päätöspäivänä 16.6.2109 on myös odotettavissa haittaa liikenteelle, erityisesti aamupäivällä.
Paikalla toimivat tapahtuman järjestäjän liikenteenohjaajat, jotka ohjaavat liikennettä pahimmissa paikoissa.
Poliisi toivoo autoilijoilta joustavuutta ja kärsivällisyyttä ruuhkatilanteissa.
Alueelle on perustettu ilmailua koskeva rajoitusalue (Tempo R), joka on voimassa lauantaista15.6.2019 klo 06.00 sunnuntaihin 16.6.2019 klo 18.00 paikallista aikaa. Rajoitusalueen yläpinta on 1500 jalkaa (457m.) keskimääräisestä merenpinnasta. Alueella on kiellettyä lentää mm. miehittämättömillä ilma-aluksilla, lennokeilla ja droneilla. Kielto ei koske viranomaisen ilmailua.
Oheisen linkin kautta tarkemmat tiedot ilmatilan rajoituksesta:
https://www.ais.fi/ais/aipsup/Sup/S2019/EF_SUP_2019_084_en.pdf